Helene Schjerfbeck

Seppä Juho Kustaa Sahrmanin (vuodesta 1913 Mäkinen) ja hänen vaimonsa Olgan lapsikatras innoitti Helene Schjerfbeckiä moneen maalaukseen. Perheen lapset Elma, Einari, Martta ja Katri toimivat myös pikkuapulaisina ja muun muassa hakivat ruoka-annokset Helenelle ja hänen äidilleen Hyvinkään asemaravintolasta. Lea Bergströmin haastattelema Martta on kertonut olleensa mallina ensimmäisen kerran juuri aiheeseen Tyttö hiekkakuopassa 1910-luvun alussa. Nyt myynnissä oleva maalaus on puolestaan ainoa uustulkinta kahdesta kolmekymmentä vuotta sitten maalatusta aiheesta ja se on toteutettu Nummelan Luontolan parantolassa keskellä jatkosotaa.

1910-luvun alun maalaukset tytöstä hiekkakuopassa ovat väreiltään hyvin valovoimaisia, varsinkin öljymaalaus (kuului jo aikaisin Keirknerin kokoelmaan ja vuodesta 1945 Ateneumin taidemuseon omistukseen): sinoberinpunainen mekko ja untuvainen vaaleankeltainen tukka suorastaan loistavat katsojan silmiin. Muoto, värit ja viivat ovat pelkistetyn modernit, auringonläikät rytmittävät mekkoa vauhdikkaasti, kaula ja pää puolestaan kääriytyvät pehmeään säteilyyn. Tytön apea mielentila tulee modernin yksinkertaistamisen avulla erinomaisesti esiin. Valovoimainen värimaailma puolestaan heijasti silloin Suomen taiteeseen kaivattuja sateenkaaren värejä, jotka olivat syrjäyttämässä tummemmat sävyt. Helene Schjerfbeck tosin seurasi tuolloin suomalaista taidemaailmaa lähinnä lukemalla lehtiä ja kirjeitä sekä keskustelemalla ystäviensä kanssa, sillä hän pysyi tiiviisti Hyvinkäällä eikä tuolloin vielä ollut edes tavannut tulevaa taidekauppiastaan Gösta Stenmania saatikka sitten uutta maalariystäväänsä Einar Reuteria.

Vuoden 1942 uustulkinta on hillitympi, siinä on kuitenkin jotain samaa molemmista aiemmista versioista, myös guassimaalauksesta (kuului jo aikaisin taiteilija Eric O. W. Ehrströmin kokoelmaan ja nykyisin Gösta Serlachiuksen säätiön omistukseen), vaikka yleisilmeeltään se poikkeaa omaan auraansa ja tummempaan värimaailmaansa. Varhaisemmissa maalauksissa tytön asento on niin kyykyssä, että tuskin nilkkoja näkyy, vain töppöset ovat kuin jalustana kyyristelevälle tytölle, tässä uusimmassa versiossa tyttö on paljasjalkainen eikä niin matalassa kyykyssä. Mieliala on keskittynyt ja tasapainoinen. Hiekkaa piirtävä risu on myös suorempi ja tarmokkaammassa asennossa ja vaikuttaa piirtäneen omaa kuviotaan ilmeikkäästi maalattuun hiekkaan. Vaaleankeltaiseen on paikoittain lisätty taiteilijalle tunnusomaista vihertävää sävyä lisäämään herkkyyttä värimaailmaan. Guassiversion lailla hiiliviivat rajaavat muotoja. Tämä tulkinta tytöstä hiekkakuopassa on modernin pelkistynyt, tunnelmaltaan rauhallisempi ja tyynempi kuin noin viisikymmentävuotiaan Helenen ensimmäiset versiot tästä aiheesta. Schjerfbeck herkuttelee tällä kertaa valon ja varjon vaihtelun korostamisella. Aihehan on Schjerfbeckille poikkeuksellisesti sijoitettu ulkoilmaan. Tytön kasvot ovat vahvassa varjossa suhteessa hiuksien vaaleuteen. Maalauksen tasapainoinen ja kuitenkin moni-ilmeinen tunnelma on jälleen kerran Helene Schjerfbeckin taituruuden ansiosta kaikkea muuta kuin perinteinen lapsikuva. Tyttö hiekkakuopassa vuodelta 1942 sopi erinomaisesti näyttämään taiteilijan luomisvoiman ikinuorekkuutta Helene Schjerfbeckin 80-vuotisnäyttelyssä (Hyllningsutställning) Gösta Stenmanin taidesalongissa Tukholmassa.

Leena Ahtola-Moorhouse