Uusi Sesonki – Uudet Kohokohdat: "Kirkonikkuna" Helene Schjerfbeck

Helene Schjerfbeck, "Kirkonikkuna"

Helene Schjerfbeckin maalaus Kirkonikkuna vuodelta 1919 kuuluu taiteilijan kiinnostavimpiin kaupunkikuviin. Aiheena oli kapean nousevan kadun kulmilta näkyvä Tammisaaren kirkon sivuikkuna ja kaksihaarainen puunrunko sen vieressä. Samoin kuin Schjerfbeckin muotokuvien kohdalla kyseessä ei ole mikään näköismaalaus, vaan henkisen tilan maalauksellinen toteutus. Kaukaa katsoen maalaus on lähes abstrakti, japanilaisittain sanoen siitä muodostuu avaimen reiän näkymä. Huomion kiinnittää pehmeästi toisiinsa kietoutuvat kelluvat muodot ja värit, joita kirkastaa oikealla yläkulmassa raikas sininen taivaankulma.

Schjerfbeck vieraili Tammisaaressa 1918, 1919 ja 1920 esi-isiensä kaupungissa. Hän asettui sinne vakinaisesti asumaan vuodesta 1925 alkaen. Kesät 1918 ja 1919 toivat hänelle suuria onnenhetkiä, jos myös riipaisevia pettymyksiä.

Kirkonikkuna on monessa mielessä avantgardistinen sommittelultaan. Helene Schjerfbeck oli jo edellä aikaansa maalatessaan Oven Trémalon kappelissa Pont-Avenissa 1894. Kirkonikkunassa toistuu jälleen taito kuvata tilaa kaksiulotteisesti samalla tehden tiettäväksi, että kyseessä on tilallinen aihe. Tämä koettiin silloin avantgardistisena, sillä länsimaiset taiteilijat renessanssista alkaen oli opetettu kunnioittamaan perspektiivin illuusion ylivoimaisuutta. Henkisestikin aiheen tuominen lähelle tekijää resonoi Helene Schjerfbeckin kaipuuseen läheisyyteen, vaikka hän samanaikaisesti joutui suojaamaan psyykettään yliherkkyytensä vuoksi.

Kirkonikkuna on enemmän kuin kaupunkikuva, se on sieluntila, joka kietoo katsojansa pehmeään syleilyynsä.


Teksti: Leena Ahtola-Moorhouse