Uusi sesonki – uudet kohokohdat: Provenienssi Alvar Aalto
Provenienssi Alvar Aalto
Bukowskilla on kunnia esitellä tämän kauden Design Sale Helsingissä valikoituja esineitä, joiden provenienssi on Alvar Aallon yksityiskokoelmasta. Esineiden joukossa on kaksi harvinaista lasimaljakkoa, kalusteita ja kattovalaistuksia jotka kuuluivat aikoinaan Aallon Riihitien kodin sisustukseen Helsingin Munkkiniemessä.
Arkkitehti Alvar Aalto löysi tiensä lasimuotoilun pariin 1930-luvulla osallistuessaan useisiin alan suunnittelukilpailuihin. Aallon ehkä tärkeimpänä kilpailuvoittona voidaan pitää voittoa Karhulan lasitehtaan taidelasikilpailusta vuodelta 1936. Kilpailun tuloksena saivat alkunsa muun muassa lasimallit 9749 sekä 9750.
Vuonna 1936 Alvar Aalto oli valittu suunnittelemaan Suomen Paviljonki Pariisissa seuraavana vuonna järjestettävään maailmannäyttelyyn. Pian tämän jälkeen Karhulan lasitehdas järjesti Pariisissa näytteille asetettavista lasiesineistä suunnittelukilpailun, jossa Aalto jälleen vei voiton. Eskimoerindens skinnbuxa -nimisessä kilpailutyössään Aalto oli hahmotellut useita erilaisia kaarevalinjaisia maljakoita, joista osa tultiin näkemään Pariisin maailmannäyttelyssä.
Aallon Karhulan lasitehtaan kilpailussa alkunsa saaneita erilaisia maljakkomalleja valmistettiin sotaa edeltävinä vuosina vain pieniä määriä. Aallolle tyypilliset kaarteilevat linjat ja epäsymmetriset muodot olivat omana aikanaan rohkeaa ja kokeilevaa modernismia, joka ei vielä vedonnut suureen yleisöön. Muotoilu myös asetti maljakoiden valmistukselle omat tekniset haasteensa - maljakot valmistettiin aina 1950-luvulle asti suupuhaltamalla puumuottiin, mikä jätti niiden pinnan rosoisen eloisaksi ja saumattomaksi, mutta rajoitti samalla tuotannon määrää.
> Lasimaljakot 9750 ja 9749 Alvar Aallon yksityiskokoelmasta. Kuva: Bukowskis. Valokuvaaja: Anton Reenpää.
Kalusteiden joukosta löytyy kaappi, malli 216, 1940-luvulta sekä pari lipastoa, malli B96, jotka suunniteltiin alun perin Helsingissä järjestettyä Pienasuntonäyttelyä varten vuonna 1930. Myöhemmin näitä lipastoja käytettiin Aallon perheessä yöpöytinä. Kokoelmaan kuuluu myös kaksi kattovalaisinta: Aallon suunnittelema A22 1950-luvun alusta, sekä varhainen PH-4/4, jonka on suunnitellut tanskalainen suunnittelija Poul Henningsen.
Tanskalainen Poul Henningsen oli Aino ja Alvar Aallon hyvä ystävä, johon he tutustuivat vuonna 1928 Kööpenhaminassa. He käyttivät Henningsenin valaisimia jo samana vuonna rakennetun Turun Maalaistentalon sisustuksessa. Henningsenin valaisimia hankittiin myös Aalloille itselleen heidän muuttaessaan Lounais-Suomen Maalaistentaloon sijoittuneeseen uuteen kotiinsa. Aino Aalto mainitsee nämä Louis Poulsenin valmistamat PH-valaisimet myös Arkkitehtilehdessä olleessa Aaltojen asuntoa esitelleessä kirjoituksessaan 1929. Aaltojen muutettua Helsinkiin rakennettuun uuteen kotiin Munkkiniemen Riihitielle 1936, myyntiin tuleva PH-4/4 valaisin sijoittui ruokapöydän päälle. Myöhemmin, kun Villa Mairean yhteydessä suunniteltu oma valaisin tuli valaisemaan ruokapöytää, Henningsenin valaisin siirtyi talon yläkertaan ja näkyy Ainon ottamassa mainiossa valokuvassa perheen aamiaishetkestä vuonna 1941.
> Poul Henningsen, kattovalaisin, PH-4/4, "Pulley pendant", Louis Poulsen, valmistettu 1926-1928. Kuva: Bukowskis. Valokuvaaja: Katri Kapanen.
Bukowskis ylpeänä kutsuu keräilijät ja muotoilusta kiinnostuneet tutustumaan näihin harvinaisiin esineisiin, jotka ovat peräisin Alvar Aallon perheen yksityiskokoelmasta.
Esineet ovat myynnissä Bukowskin Design Sale Helsinki -huutokaupassa 18.–29. lokakuuta. Tutustu huutokaupan valikoimaan ja jätä tarjous jo tänään.
Yhdessä omistajiemme Bonhamsin kanssa saavutamme miljoonien asiakkaiden maailmanlaajuiset markkinat yhteisten digitaalisten alustojen ja huutokauppakamareiden kautta Helsingissä, Tukholmassa, Lontoossa, Pariisissa, New Yorkissa, Los Angelesissa, Hongkongissa ja Sydneyssä. Ota yhteyttä asiantuntijoihimme ja pyydä esineellesi maksuton hinta-arvio jo tänään.
> Alvar Aalto ja tytär Johanna Alanen. Kuva: Aalto Family Collection.
Esineet Alvar Aallon yksityiskokoelmasta
×
Kirjaudu sisään
Kirjautuminen epäonnistui
Bukowskis käyttää evästeitä sisäänkirjautumisen yhteydessä. Aktivoi evästeiden (cookies) käyttö verkkotunnukselle www.bukowskis.com ja yritä uudelleen.