Ei yhteyttä palvelimeen

Tapio Wirkkala

(Suomi, 1915-1985)
Tapio Wirkkala
(Suomi, 1915-1985)

TAPIO WIRKKALA, KYNTTELIKKÖ, Sarjakynttilänjalka Nonstop, messinkiä, Hopeakeskus 1970-luku.

Messinkiä. Yhdeksälle kynttilälle, säädettävä. Korkeus 9-14,5cm, pituus 80 cm.

Tavanomaista kulumaa.

Muut tiedot

Tämä esine noudetaan huutokaupan päättymisen jälkeen osoitteesta Iso Roobertinkatu 12.

Suunnittelijat

Suomalaisen muotoilun kansainvälisestä läpimurrosta 1950-luvulla on pitkälti kiittäminen Tapio Wirkkalaa (1915-1985), harvinaisen tuotteliasta taiteilijaa, joka hallitsi materiaalin kuin materiaalin ja suunnitteli laaja-alaisesti niin jokapäiväistä käyttöesineistöä kuin uniikkeja taide-esineitäkin.

Tapio Wirkkalan monipuolisen osaamisen perustana olivat vahvat kädentaidot, jonka pohjalta hänellä oli hyvät valmiudet omaksua erilaisten materiaalien käyttö. Wirkkala valmistui koristeveistäjäksi Taideteollisuuskeskuskoulusta 1936, ja sotien jälkeen hän alkoi saada mainetta lasi- ja hopeataiteen edelläkävijänä menestyttyään erilaisissa suunnittelukilpailuissa. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita Wirkkalalle hopean alalla oli Kultakeskus, jonka tuotannon hän uudisti 1950-luvulla. Kolme vuosikymmentä kestäneen yhteistyön aikana Wirkkala suunnitteli Kultakeskukselle runsaasti esineitä, joista monet taottiin käsityönä.

Tapio Wirkkala työskenteli samanaikaisesti usealle yritykselle sekä sarjatuotannon että yksilöllisempien suunnittelutöiden parissa. Moninaisista suunnittelutehtävistä huolimatta tiettyjen teemojen voi nähdä toistuvan hänen tuotannossaan. Luonnonmuotoja Wirkkala ammensi teoksiinsa Lapista, jossa hän asui perheineen osan vuotta. Kiireinen taiteilija ei tinkinyt Lapinmatkoistaan missään olosuhteissa, vaan vetäytyi pohjoiseen säännöllisesti tutkimaan luontoa ja inspiroitumaan. Lumen ja jään muodot siirtyivät lähtökohdiksi moniin lasiesineisiin. Veneen ja lehtien muodot tulivat toimimaan innoituksena useille hopeaesineille, kuten Kultakeskukselle tilaustyönä suunnitellulle ja käsityönä toteutetulle TW9-hopemaljalle.

Lue lisää
Huutokauppa päättyi
Vasarahinta
1 050
E
U
R
11 739
S
E
K
1 075
USD
Lähtöhinta
300 EUR
Huutokauppa on päättynyt.
Pohjahinta on saavutettu
Tehdyt tarjoukset (43 tarjousta)
12
8. marras 2015 17:57
1 050 EUR
11
A
8. marras 2015 17:57
1 040 EUR
11
A
8. marras 2015 17:55
1 000 EUR
12
8. marras 2015 17:55
980 EUR
11
A
8. marras 2015 17:54
960 EUR
12
8. marras 2015 17:54
940 EUR
11
A
8. marras 2015 17:54
920 EUR
12
8. marras 2015 17:54
900 EUR
11
A
8. marras 2015 17:52
880 EUR
12
8. marras 2015 17:52
860 EUR
11
A
8. marras 2015 17:51
840 EUR
13
8. marras 2015 17:51
820 EUR
11
A
8. marras 2015 17:51
770 EUR
13
8. marras 2015 17:51
750 EUR
11
A
8. marras 2015 17:51
590 EUR
12
8. marras 2015 17:51
570 EUR
11
A
8. marras 2015 17:51
550 EUR
12
8. marras 2015 17:51
530 EUR
11
A
8. marras 2015 17:51
510 EUR
12
8. marras 2015 17:51
490 EUR
11
A
7. marras 2015 18:42
470 EUR
4
7. marras 2015 18:42
450 EUR
11
28. loka 2015 18:20
430 EUR
10
24. loka 2015 9:38
410 EUR
9
23. loka 2015 22:24
390 EUR
8
A
23. loka 2015 22:24
389 EUR
8
20. loka 2015 19:25
370 EUR
7
A
20. loka 2015 19:25
350 EUR
7
20. loka 2015 17:01
320 EUR
5
A
19. loka 2015 15:39
300 EUR
6
19. loka 2015 15:39
290 EUR
5
3. syys 2015 8:21
270 EUR
3
A
3. syys 2015 7:33
250 EUR
4
3. syys 2015 7:33
240 EUR
3
A
3. syys 2015 7:32
220 EUR
4
3. syys 2015 7:32
200 EUR
3
A
3. syys 2015 7:32
190 EUR
4
3. syys 2015 7:32
180 EUR
3
A
3. syys 2015 7:32
170 EUR
4
3. syys 2015 7:32
160 EUR
3
2. syys 2015 22:23
150 EUR
2
2. syys 2015 19:11
120 EUR
1
2. syys 2015 16:12
30 EUR
Ajat ovat aikavyöhykkeen CET mukaisia
Tietoa ostamisesta
Kuvan käyttöoikeudet

Tämän tietokannan taideteokset ovat tekijänoikeudella suojattuja, eikä niitä saa kopioida ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Teokset kopioidaan tässä tietokannassa Bildupphovsrättin lisenssillä.