Akseli Gallen-Kallela

Akseli Gallen-Kallela, Paanajärven paimenpoika, 1917, öljymaalaus kankaalle, 35x25 cm

Paanajärven paimenpoika on Akseli Gallen-Kallelan tunnetuimpia ja rakastetuimpia aiheita. Nyt myynnissä oleva versio on Gallen-Kallelan itsensä maalaama toinen versio vuoden 1892 tunnetusta teoksesta. Toisinto on ehkä saanut alkunsa jo samanaikaisesti ensiversion kanssa, sitä on työstetty lisää vuosisadan vaihteessa Ruovedellä ja viimeiset kädenjälkensä Gallen-Kallela on jättänyt siihen itsenäistymisvuonna 1917. Maalaustavaltaan toisinto on reipasotteisen kursailematon, verrattuna ensimmäisen version pikkutarkkaan yksityiskohtien kuvailuun.

Gallen-Kallela antoi tämän Paanajärven paimenpoika -version vuonna 1917 lahjaksi kaupanhoitaja Onni Luutoselle, palkkioksi palveluksista ja muistoksi ystävyydestä. Gallen-Kallelan perhe asui Ruovedellä, itse suunnitellussa Kalelan erämaa-ateljeessa, vuodesta 1894 aina vuosisadan vaihteeseen. Perhe palasi vuonna 1915 uudestaan Ruovedelle ensimmäisen maailmansodan tieltä Tarvaspäästä. Lähikauppa sijaitsi parin kilometrin päässä Ruhalassa. Kaupanhoitaja Luutonen vieraili usein Kalelan avotakan ääressä pohtimassa korpifilosofiaa ja aprikoimassa maailman menoa.

Paimenpoika-aihe oli saanut alkunsa vuonna 1892 Kuusamon Paanajärvellä. Axel ja Mary Gallén asuivat kyseisenä vuonna sekä metropolissa että korvessa. Pariskunnan ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka Pariisiin laittoi Gallen-Kallelan tyylikäsityksen koetukselle. Näennäisen pettyneenä opiskelukaupunkinsa taiteen uusimpiin kuulumisiin Gallen-Kallela vetäytyi kotimaan raukoille rajoille, ajalleen tyypillisesti alkuperäistä ja koskematonta kulttuuria kaivaten. Perhe Gallen-Kallela matkasi Oulusta Kuusamoon hevosilla, veneillä, patikoiden ja soiden yli ”limaisia tukkeja pitkin”. Axel ja Mary Gallén sekä vuoden vanha tytär asuivat Paanajärvellä Rajalan talossa heinäkuusta lokakuuhun, mutta säiden kylmettyä ja ruoan käydessä vähiin he palasivat etelään.

Kuusamon Paanajärvellä olivat saaneet alkunsa teokset Palokärki, Mäntykoski ja Paanajärven paimenpoika. Kaikissa teoksissa Gallen-Kallela viittaa voimakkaasti kuuloaistiin. Kosken jyly, tuohitorven kaiku ja palokärjen rummutus olivat korven vastineet kansainvälisille taiteiden rajoja ylitteleville pyrkimyksille. Samaan aikaan Gallen-Kallelan mielenkiinto kansanuskoon syveni, mikä on osoitus yhteiseurooppalaisesta kiinnostuksesta tarustoihin ja muinaisuskontoihin. Paanajärven-teostenkin voidaan nähdä heijastelevan käsityksiä todellisuuden eri tasoista ja luonnonhengistä. Tässä ilmenee Gallen-Kallelan taiteen suuntautuminen kohti symbolismia, vaikka hän itse tuohon aikaan antoikin siitä hyljeksiviä lausuntoja.

Korpi koetteli Paanajärven kansaa, jos kohta hellikin kauniilla maisemillaan ja toisinaan kesähelteillä. Seutua oli koetellut katovuodet ja halla. Heinäkuussa vuonna 1892 oli vielä lunta maassa ja kevätkylvöihin päästiin elokuussa. Gallen-Kallelat onkivat, metsästivät, marjastivat ja sienestivät. Vauraassa Rajalan talossa vieraili väkeä pyytämässä jauhoa petun jatkeeksi. Karhut hätistelivät karjaa, karhu raateli naapurin isännän ja karhunlihaa syötiin. Rajalan talon isäntä kirjoitti myöhemmin kirjeessä Gallen-Kallelalle, kuinka karhu oli taas syönyt poroja. Paimenpojan mallina oli ollut naapurin 16-vuotias poika, joka oli ampunut karhun yhdellä piilukkorihlansa laukauksella.

Minna Turtiainen

Tämä esine noudetaan huutokaupan päättymisen jälkeen osoitteesta Iso Roobertinkatu 12.