ISMO HÖLTTÖ, valokuva, hopeagelatiinivedos, signeerattu ja leimattu a tergo, editio 2/4, Eno 1968.
"Mies ja tyttö". Vedoksen koko 29,8 x 23,9 cm.
Tavanomaista kulumaa.
"Ihminen pääosassa" (People in the Lead Role), Ismo Hölttö, omakustanne, Helsinki, 1989, s. 41.
Vedostettu Ihminen pääosassa-kirjaa varten 1985.
Ismo Hölttö (s. 1940) on yksi Suomen kaikkien aikojen merkittävimmistä valokuvaajista. Höltön taiteellinen kultakausia osui vuosille 1961-1970 jolloin hän nuorena kultaseppänä kuvasi vapaa-aikonaan “suomalaisen peruskokoelmansa”, laajan sarjan henkilökuvia maaseudulla ja kaupungissa. Höltön työtä arvostettiin jo 1960-luvulla ja tänä päivänä hänen tuotantoaan verrataan valokuvahistorian tunnetuimpien tekijöiden teoksiin.
Vuonna 1970 Höltölle myönnettiin valtion taitelilija-apurahan jonka turvin hän perusti oman valokuvastudion ja ryhtyi ammattimaiseksi valokuvaajaksi. Hölttö toimi kaupallisena kuvaajana aina vuoteen 2000 jolloin hän jäi osa-aikaiselle eläkkeelle.
Nykyään Hölttö keskittyy taiteellisessa työssään vanhaan rakkauteensa Croquis-piirustuksiin. Hän aloitti piirrustuksen opiskelut jo vuonna 1964 Ateneumissa kuvataidekoulun toimiessa vielä taidemuseon tiloissa. Höltön piirrustuksissa on valokuvista tuttu teema. Ne ovat voimakkaita, taitavasti toteutettuja henkilökuvia tavallisista suomalaisista ihmisistä.