Ismo Hölttö, "City Centerin työmaa, Keskuskatu, Helsinki 1966".
Valokuva, pigmenttimustevedos ed. 1/7 + 2 AP, signeerattu ja leimattu a tergo. Vedoskoko 112 x 85 cm. Kuvakoko 81 x 74 cm. Editio liittyy teoksen kokoon.
Kehystämätön. Yleisvaikutelma hyvä.
Helsingin kaupunginmuseo 2020-2021.
"Kohtaamisia 1960-luvun Helsingissä" (Encounters in 1960s Helsinki), Ismo Hölttö, Helsinki, 2021, s. 151.
Ismo Hölttö (s. 1940) on yksi Suomen kaikkien aikojen merkittävimmistä valokuvaajista. Höltön taiteellinen kultakausia osui vuosille 1961-1970 jolloin hän nuorena kultaseppänä kuvasi vapaa-aikonaan “suomalaisen peruskokoelmansa”, laajan sarjan henkilökuvia maaseudulla ja kaupungissa. Höltön työtä arvostettiin jo 1960-luvulla ja tänä päivänä hänen tuotantoaan verrataan valokuvahistorian tunnetuimpien tekijöiden teoksiin.
Vuonna 1970 Höltölle myönnettiin valtion taitelilija-apurahan jonka turvin hän perusti oman valokuvastudion ja ryhtyi ammattimaiseksi valokuvaajaksi. Hölttö toimi kaupallisena kuvaajana aina vuoteen 2000 jolloin hän jäi osa-aikaiselle eläkkeelle.
Nykyään Hölttö keskittyy taiteellisessa työssään vanhaan rakkauteensa Croquis-piirustuksiin. Hän aloitti piirrustuksen opiskelut jo vuonna 1964 Ateneumissa kuvataidekoulun toimiessa vielä taidemuseon tiloissa. Höltön piirrustuksissa on valokuvista tuttu teema. Ne ovat voimakkaita, taitavasti toteutettuja henkilökuvia tavallisista suomalaisista ihmisistä.