Helene Schjerfbeck, "Turhamainen nainen"
Signeerattu HS. Maalattu 1935. Öljy kankaalle 41,5x44,5 cm.
Iänmukaista kulumaa. Vähäistä krakeloitumista
Rouva Ghitta Grönblom, Helsinki; yksityiskokoelma
"Helene Schjerfbeck", Exposition i Stockholm, syksy 1937, nro 36 (virheellinen nimi luettelossa).
"Helene Schjerfbeck", separatutställning i Eskilstuna Konstmuseum, helmi-maaliskuu 1938.
"Helene Schjerfbeck", Stenmanin Taidesalonki, Tukholma 1958, nro 29.
"Helene Schjerfbeck 1862—1962, Hyllningsutställning", Stenmanin Taidesalonki, Tukholma 1962, nro 46.
Galerie Hörhammer 1972, Helsinki, nro 103.
H.Ahtela, "Helena Schjerfbeck", Helsinki, 1953, nro 535.
Helene Schjerfbeckillä oli monenlaisia malleja, usein hänellä tuntui olevan jo jonkinlainen ennakko-oletus tästä eteensä istuvasta yksilöstä. Siihen saattoi usein kytkeytyä hänen juuri lukemansa romaanihenkilön piirteitä tai toisen taiteilijan ratkaisujen ihailu, mutta melkein aina mallin oma säteily ja piirteet tulivat tavalla tai toisella myös esille. Tämän huomaa selvästi vertailemalla keskenään veljenpoika Månsin monenlaisia, mutta tunnistettavia ilmiasuja tädin siveltimestä.
Turhamaisen naisen maalauksen suhteen mallin karaktääri oli niin vahva, että Schjerfbeck antautui sen vietäväksi, ainakin hän niin kirjoitti ystävälleen Einar Reuterille 1.9.1935: ”…Minulla on ollut malli ’turhamainen nainen’, hän on koominen ja siten pitää maalatakin.” (”...Jag har haft en modell ‘en fåfäng kvinna’, hon är komisk, måste målas så.”). Tämän kirjeotteen avulla pystymme nyt myös ajoittamaan maalauksen tarkalleen, sillä tähän asti ajoitus on ollut Ahtelan listauksissa epämääräisesti 1910-luku.
Emme koskaan tiedä tarkkaan mikä teki naisesta turhamaisen ja koomisen, mutta Schjerfbeckin maalaamasta hiustyylistä, asun miehustasta, tiukasta katseesta ja ylipunaisista epäsymmetrisistä poskista, voidaan päätellä, että malli oli niin sanotusti tälläytynyt sessioon. Kyseessähän ei ollut tilausmuotokuva, mutta malli ilmeisesti halusi poseerata omasta mielestään parhaimmalla tavallaan Schjerfbeckille. Lopputuloksena on kuitenkin välitön muotokuva jännittyneessä tilassa olevasta punaposkisesta naisesta. Schjerfbeckillä oli usein ylettömän punaposkisia muotokuvia, hän itsekin kärsi helposti helakoituvista poskistaan.
Väriskaala on lämmin ja myönteinen tunnelmaltaan, taiteilija osasi suhtautua malliinsa hyväksyvästi. Erikoisuutena on muotojen täsmentymättömyys, ikään kuin malli ei olisi pysynyt rauhallisesti paikallaan. Tyypillinen sommittelun aksentti taiteilijalle oli valkoinen piste mallin korvan seudulla. Teos on yksi ekspressiivisimmistä Schjerfbeckin muotokuvissa.
Leena Ahtola-Moorhouse