Alvar Aalto, siirtynyt perintönä perheessä.
Myynnissä olevat huonekalut, valaisimet ja maljakot tulevat vanhempiemme Johanna ja Yrjö Alasen kotoa. Äitini, joka oli Aino ja Alvar Aallon tytär, todennäköisesti toi osan niistä mukanaan mennessään naimisiin ja muuttaessaan pois lapsuuden kodistaan vuonna 1952.
Vanhat kirjoituspöydän laatikostot olivat vanhempieni yöpöytinä koko heidän elämänsä ajan. Aino Aalto suunnitteli ne alun perin Helsingissä syksyllä 1930 pidettyyn Pienasuntonäyttelyyn. 1940-luvulla suunnitellun liukuovikaapin muistan myös olleen heillä aina. Kaksi myynnissä olevaa maljakkoa ovat Aaltojen Riihitien kotoa ja kuuluneet Alvar Aallon omaan kokoelmaan.
Tanskalainen Poul Henningsen oli Aino ja Alvar Aallon hyvä ystävä, johon he tutustuivat vuonna 1928 Kööpenhaminassa. He käyttivät Henningsenin lamppuja jo samana vuonna rakennetun Turun Maalaistentalon sisustuksessa. Henningsenin valaisimia hankittiin myös Aalloille itselleen heidän muuttaessaan Lounais-Suomen Maalaistentaloon sijoittuneeseen uuteen kotiinsa. Aino Aalto mainitsee nämä Louis Poulsenin valmistamat PH-lamput myös Arkkitehtilehdessä olleessa Aaltojen asuntoa esitelleessä kirjoituksessaan 1929. Aaltojen muutettua Helsinkiin rakennettuun uuteen kotiin Munkkiniemen Riihitielle 1936, valaisin sijoittui ruokapöydän päälle. Myöhemmin, kun Villa Mairean yhteydessä suunniteltu oma valaisin tuli valaisemaan ruokapöytää, Henningsenin lamppu siirtyi talon yläkertaan ja näkyy mm. oheisessa Ainon ottamassa mainiossa valokuvassa perheen aamiaishetkestä vuonna 1941.
Heikki Aalto-Alanen

Vuonna 1936 Alvar Aalto oli valittu suunnittelemaan Suomen Paviljonki Pariisissa seuraavana vuonna järjestettävään maailmannäyttelyyn. Pian tämän jälkeen Karhulan lasitehdas järjesti Pariisissa näytteille asetettavista lasiesineistä suunnittelukilpailun, jossa Aalto jälleen vei voiton. Eskimoerindens skinnbuxa -nimisessä kilpailutyössään Aalto oli hahmotellut useita erilaisia kaarevalinjaisia maljakoita, joista osa tultiin näkemään Pariisin maailmannäyttelyssä. Aalto oli asetellut erikorkuiset maljakot omalle, sorasta valmistetulle näyttelypöydälleen, joka on kuvattuna Arkkitehti-lehden syyskuun numerossa – vuodelta 1937.
Muotoilu myös asetti maljakoiden valmistukselle omat tekniset haasteensa - maljakot valmistettiin aina 1950-luvulle asti suupuhaltamalla puumuottiin, mikä jätti niiden pinnan rosoisen eloisaksi ja saumattomaksi, mutta rajoitti samalla tuotannon määrää. Sotien jälkeen Aallon maljakoiden valmistus käynnistyi hitaasti uudelleen, ja seuraavina vuosikymmeninä muuttuneiden valmistustekniikoiden myötä maljakoita voitiin valmistaa huomattavasti suurempia määriä. Samalla yleinen kiinnostus alkoi kohdistua metallimuotissa valmistettuun Iittalan malliin 3030, joka sittemmin otti paikkansa kaikkien tuntemana Savoy-maljakkona.

Alvar Aalto on kiistatta yksi modernin arkkitehtuurin ja muotoilun suurimpia nimiä. Aalto oli suuri suomalaisen muotoilun edustaja silloin, kun suomalaiset pohtivat, miten esitellä itseään muulle maailmalle. Hän painotti yhtä lailla muotoa ja toimivuutta, ja hän inspiroitui suomalaisesta maisemasta. Aalto on yksi modernin arkkitehtuurin tärkeimmistä edelläkävijöistä ja on luonut oman arkkitehtuurisuunnan, jonka esteettinen vaikutus perustuu rakennusten huolelliseen suunnitteluun suhteessa ympäristöön, inhimilliseen ulottuvuuteen ja hyvään materiaalin tunteeseen.