Eliel Saarinen

Arkkitehti Eliel Saarisen (1873-1950) suunnittelemista rakennuksista kansainvälisesti tunnetuimpia lienee Helsingin päärautatieasema. Asemarakennuksen suunnittelukilpailun voittaminen vuonna 1904 merkitsi käännekohtaa Eliel Saarisen uralle sekä suomalaiselle arkkitehtuurille.

Helsingin väestömäärän kasvu ja rautatieliikenteen lisääntyminen loivat 1800-1900-lukujen vaihteessa tarpeen uudelle, entistä tilavammalle asemarakennukselle. Rakennuksen pohjaratkaisu oli määritelty jo ennen vuoden 1904 suunnittelukilpailua, jossa arkkitehtien tehtäväksi jäi suunnitella rakennuksen julkisivut. Ensimmäisen sijan kilpailussa sai arkkitehti Eliel Saarisen kansallisromanttinen kilpailutyö, joka kuitenkin kohtasi murskakritiikin aikakauden arkkitehtuuriteoreetikoilta. Suunnitelmaa pidettiin vanhanaikaisena, ja sen raskaan koristeellisuuden tilalle vaadittiin järkityyliä ja eurooppalaista modernismia - asemarakennuksen tuli edustaa nykyaikaa eikä muistuttaa keskiaikaista kivikirkkoa. Saarinen otti kritiikin vakavasti, ja lähti kehittämään kilpailuehdotustaan rationaalisempaan suuntaan. Kesällä 1904 hän matkusteli ympäri Eurooppaa tutustuen uusimpaan asema-arkkitehtuuriin, ja laati pian tämän jälkeen uuden ehdotuksen Helsingin rautatieasemaksi.

Saarinen muutti lopulta suunnitelmiaan useaan otteeseen seuraavien vuosien aikana. Asemarakennuksen uusissa julkisivupiirroksissa kansallisromanttiset aiheet hioutuivat pikkuhiljaa pois, ja lopullisissa vuoden 1909 suunnitelmissa historia ja romantiikka olivat vaihtuneet selkeään jäsentelyyn sekä kaartuviin betonirakenteisiin. Asemarakennuksen ilme oli muuttunut perusteellisesti. Samalla arkkitehdin uralla oli tapahtunut käänne romanttisesta rationaaliseen, ja kansallisromantiikan aika suomalaisessa arkkitehtuurissa alkoi olla ohi.

Nyt Bukowskilla myytävä Eliel Saarisen havainnekuva Helsingin rautatieaseman pääovesta on toteutettu sekatekniikalla, ja päivätty vuodelle 1907. Suunnitelmista ovat tässä vaiheessa jo jääneet pois pääsisäänkäyntiä reunustaneet tornit, ja kirkkomainen pääty on muuttunut keskushallin holvimuotoa korostavaksi kaareksi. Poissa ovat myös kahdeksan karhuveistosta, joiden oli ollut tarkoitus koristaa sisäänkäyntiä. Riisuttua sisäänkäyntiä eivät vielä reunusta kuvanveistäjä Emil Wikströmin Lyhdynkantajat (1914), jotka nykyään lienevät asemarakennuksen tunnetuimmat symbolit.

Havainnekuvan sommittelussa sisäänkäynnin yläpuolinen, julkisivua hallitseva kaariaihe on rajattu kuvasta pois, ja katsojan huomio kiinnittyy rakennuksen sijaan sen edessä sijaitsevan aukion tunnelmaan. On hämärtyvä ilta, ja aukiolla on runsaasti väkeä ja liikettä. Asemarakennuksen kirkkaana loistavat valot venyttävät kaupunkilaisten varjot pitkiksi.