Ei yhteyttä palvelimeen

Tove Jansson

(Suomi, 1914-2001)
Tove Jansson
(Suomi, 1914-2001)

Tove Jansson, "Nainen ja gladiolus".

Sign. -38. Öljy kankaalle 81 x 65.5 cm.

Iänmukaista kulumaa. Maalipinnan irtoamista.

Alkuperä - Provenienssi

Taiteilijan lahja ystävälleen, sittemmin perheessä.

Kirjallisuus

Erik Kruskopf: Kuvataiteilija Tove Jansson 1914-2001.

Muut tiedot

1938 valmistunut Nainen ja Gladiolus edustaa Tove Janssonin uralla aikaa, jolloin hän oli jo irroittautunut Ateneumin taideopetuksesta ja alkanut saada kannustavaa huomiota aktiivisena ja tuotteliaana vapaana taiteilijana. Samana vuonna hän sai myös ensimmäisen julkisen tunnustuksensa, Suomen taideyhdistyksen dukaattipalkinnon. Kuvitus- ja kirjoitustöillä ansaitsemiensa varojen turvin Jansson pystyi toteuttamaan opintomatkan Ranskaan, jossa impressionistien värimaailma oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen jo opiskeluaikoina. Nyt matkan määränpäitä olivat Pariisi ja Bretagne, jonka pienissä merenrantakylissä taiteilijan paletti alkoi taittua siniharmaan ja murretun ruskean sävyihin. Ennen siirtymistä Pariisista Bretagneen Jansson osallistui taideopiskelijoiden lukukauden päättäjäisten yhteydessä järjestettäviin Quatz’Arts-naamiaisiin, joista kenties otti vaikutteita naista ja Gladiolusta esittävään muotokuvaan. Teoksessa ajatuksiinsa vaipunut nainen on riisunut naamionsa, ja taustalla nousee suurena ja rönsyilevänä Gladiolus – kukka, jonka on perinteisesti ajateltu symboloivan luonteenlujuutta ja uskollisuutta. Nainen ja Gladiolus oli Tove Janssonin lahja hyvälle ystävälle, jonka perheessä teos on pysynyt näihin päiviin asti.

Tove Janssonin sotienjälkeinen kausi tunnetaan runsaista asetelmista. Sota-aikana taiteilijan vallinnut ahdistus ja harmaan sävyt alkoivat pikku hiljaa väistyä, ja elämänilo sekä värit ja valo palasivat taiteilijan teoksiin. Tarinankertojan luovuus tulee esiin asetelmien runsaassa esineistössä ja yksityiskohdissa. Vuonna 1944 valmistunut asetelma on maalattu samana vuonna jolloin taiteilija muutti omaan ateljeekotiinsa Ullanlinnankadulle. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän oli pitänyt vuotta aiemmin.

Huutokauppa päättyi
Vasarahinta
26 400
E
U
R
295 152
S
E
K
27 029
USD
Lähtöhinta
12 000 - 18 000 EUR
Huutokauppa on päättynyt.
Pohjahinta on saavutettu
Tehdyt tarjoukset (25 tarjousta)
9
A
13. joulu 2020 16:25
26 400 EUR
10
13. joulu 2020 16:25
26 200 EUR
9
A
13. joulu 2020 16:22
26 000 EUR
10
13. joulu 2020 16:22
25 800 EUR
9
13. joulu 2020 16:20
25 600 EUR
10
13. joulu 2020 16:19
25 400 EUR
9
13. joulu 2020 16:18
25 200 EUR
10
A
13. joulu 2020 16:18
25 000 EUR
10
A
13. joulu 2020 16:18
18 200 EUR
9
13. joulu 2020 16:18
18 000 EUR
10
13. joulu 2020 2:57
9 600 EUR
12
12. joulu 2020 20:52
9 400 EUR
11
12. joulu 2020 19:04
9 000 EUR
10
3. joulu 2020 18:06
8 000 EUR
9
2. joulu 2020 22:35
5 800 EUR
4
2. joulu 2020 16:31
5 600 EUR
8
1. joulu 2020 19:22
5 400 EUR
5
30. marras 2020 13:25
5 200 EUR
7
29. marras 2020 16:23
5 000 EUR
6
29. marras 2020 8:59
3 000 EUR
5
28. marras 2020 20:37
2 600 EUR
4
28. marras 2020 20:19
2 500 EUR
3
27. marras 2020 20:33
2 200 EUR
2
27. marras 2020 17:57
2 000 EUR
1
27. marras 2020 15:17
200 EUR
Ajat ovat aikavyöhykkeen CET mukaisia
Kuuluu jälleenmyyntikorvauksen piiriin

Lain mukaan ostaja maksaa tästä taideteoksesta taiteilijapalkkion. Enimmäismaksu on 5 %. Mitä korkeampi myyntihinta, sitä pienempi prosenttiosuus. Lisätietoja tästä laista:

Taiteen jälleenmyyntikorvaus Suomen : Kuvasto
Taiteen jälleenmyyntikorvaus Ruotsissa: BUS

Tietoa ostamisesta
Kuvan käyttöoikeudet

Tämän tietokannan taideteokset ovat tekijänoikeudella suojattuja, eikä niitä saa kopioida ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Teokset kopioidaan tässä tietokannassa Bildupphovsrättin lisenssillä.