Birger Carlstedt

Carlstedtin ensimmäiset varhaisimmat nonfiguratiiviset teokset syntyivät jo 1930 ja -40 -lukujen aikana tunnustellen, vaikka kotimainen taidekenttä ei vielä ollut varsin vastaanottavainen. Pariisi oli taiteen keskus, ja Carlstedtille tärkeä ja otollinen maaperä uusien taidevirtausten omaksumiseksi.

Ensimmäisen matkansa Carlstedt suuntasi Pariisiin jo 1923 ollessaan vasta 16-vuotias, ja toistuvat vierailut tekivät hänestä osan taiteen kiihkeintä keskusta 1950-luvulle tultaessa. Ranskan kielen taitoisena taiteilijan verkostoituminen abstraktin taiteen tärkeimpiin sisäpiireihin oli mahdollista. Denise René gallerioineen oli merkittävä vaikuttaja abstraktin taiteen kentällä, ja Carlstedt seurusteli aktiivisesti gallerian jo nimekkäiden taiteilijoiden intensiivisessä piirissä. Merkittävänä Carstedtin tuotannon kehityksen kannalta pidetään oleskelua Pariisissa vuosina 1948-1952, jolloin taiteilija oli varsin aktiivinen. Juuri tuolloin hän löysi oman konkretistisen ilmaisunsa, ja siirtyi lopullisesti non-figuratiivisen taiteen pariin.

Tuula Karjalainen toteaa teoksessaan ”Uuden kuvan rakentajat, konkretismin läpimurto Suomessa”, että suomalaisen modernin taiteen kannalta vuonna 1951 pariisissa järjestetty näyttely ”Quelques Peintres Finlandais” oli merkittävä tapaus. Nykytaide ry:n Maison des Artistes -näyttelyhuoneistossa järjestämän Suomalaisen modernin taiteen näyttelyn tehtävä oli edustaa ranskalaisille mahdollisimman mielenkiintoista suomalaisen taiteen läpileikkausta. Mukana oli kaikkiaan 14 taiteilijaa muiden muassa Sam Vanni, Ernst Mether-Borgström, sekä Lars-Gunnar Nordström, sekä Birger Carlstedt. Kulttuuriväki, diplomaattikunta ja lehdistö tapasivat toisiaan, päivällisiä järjestettiin. Näyttely sai positiivisen vastaanoton, ja olipa eräs arvostelija todennut sen edustaneen ”modernismia Pohjolan kehittyneimmästä maasta.”

Nyt huutokaupattavana oleva maalaus on yksi Carlstedtin viidestä näyttelyssä mukana olleesta teoksesta. Teoksen värit ja muodot ovat täydellisessä harmoniassa keskenään, sommittelu on harkittua mutta soljuvaa kuin musiikki. Taiteilijan pianistivaimo, France Ellegaard tapasi soittaa samanaikaisesti Carlstedtin maalatessa, eivätkä musiikilliset yhtymäkohdat jää näkymättömiin yksinkertaisuudessaan sommitelmaksi nimetyssä teoksessa. Illuusio värikenttien läpikuultavuudesta ja keveydestä toimii tehokkaassa kontrastissa tiiviin ja perusteellisen sekä monokromaattisen maalipinnan kanssa. Lisäksi lämpimien ja kylmien värisävyjen tyylikäs rinnakkaisuus on olennainen osa Carlstedtin konkretismin ydintä.

Taiteilija saavutti taiteellisen huipentumansa 1950-luvulle tultaessa, ja konkretistisen ilmaisunsa löydettyään pitäytyi linjassaan.