Sam Vanni

Helsingin Taidehalli, "Se oli 30-lukua", 28.4.-22.5.1977.

Sam Vanni (1908-1992), syntyjään Samuel Besprosvanni, syntyi ja kasvoi Viipurissa, jonka kansainvälinen ilmapiiri vaikutti vahvasti hänen uteliaaseen ja ennakkoluulottomaan suhtautumiseensa ajan taidevirtauksiin. Vuonna 1921 taiteilijan perhe muutti Helsinkiin, jossa Vanni opiskeli aluksi Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1927-28, minkä jälkeen taideopinnot jatkuivat Italiassa, Ranskassa ja Englannissa.
Toistuvalla oleskelulla Ranskassa oli epäilemättä suuri vaikutus Vannin taiteelliseen kehitykseen. Erityisesti Vannin rakkaus Matissen taidetta kohtaan, joka ilmenee leikkisien linjojen, aistillisten muotojen ja täyteläisten värien harmoniassa, näkyy koko hänen tuotannossaan. "Maalauksessa värit ovat löytäneet kumppaninsa vasta sen jälkeen, kun taiteilija on löytänyt värisävyt, jotka yhdessä sanovat BBZZZZZZZZZZ", Vanni totesi usein värifilosofiastaan.
1950-luvulta lähtien Vannin taide muuttui vähitellen yhä abstraktimmaksi. Victor Vasarelyn vaikutteet tulivat selvästi esiin, ja Vanni kuvailee tätä uransa käännekohtaa seuraavasti: "Kaiken uudestisyntyminen, taiteen herääminen uudelleen ja uuden kukoistuksen alku". 1950-luvun lopulla julistettiin kilpailu maalauksesta Suomen työväenopiston ala-aulaan, ja Vanni voitti kilpailun teoksellaan "Contrapunctus - kaaoksesta järjestykseen". Se on ensimmäinen abstrakti maalaus, joka sai virallista tunnustusta Suomessa, ja näin ollen virstanpylväs suomalaisessa taidehistoriassa.
Sam Vannin asemaa uuden taiteilijasukupolven opettajana ja esikuvana ensin Vapaassa taidekoulussa ja sitten Suomen Taideakatemiassa vuoteen 1965 asti ei voi korostaa liikaa. Käsite "suuren Vannin varjo" kuvaa hänen keskeistä rooliaan taiteellisena mittapuuna, johon oli jotenkin otettava kantaa: joko seuraamalla samaa tietä, pyrkimällä eteenpäin tai kapinoimalla häntä vastaan.
Vincent van Gogh puhui "kylmästä päästä, palavasta sydämestä ja vahvasta halusta", ja Sam Vanni korosti usein, miten tämä lausunto vaikutti hänen taiteeseensa. Maalauksessa jompikumpi näistä on aina hallitseva, mutta kummankaan ei tarvitse hallita toista. Tärkeintä on sisäisen jännitteen säilyminen.