LENNART SEGERSTRÅLE, HUUHKAJA.
Signeerattu ja päivätty 1933. Öljy kankaalle 65,5x80 cm.
Iänmukaista kulumaa.
”Isäni Albert oli luonnonystävä. Hän metsästi ja kalasti ja joskus sain lapsena seurata häntä metsälle. Haltioidun luonnosta, sillä mikään ei ollut verrattavissa aamunsarastukseen, sen ääniin, tunnelmiin ja sen vaikutuksen mielikuvitukselle.” – Lennart Segerstråle
Lennart Segerstråle (1892-1975) oppi jo varhaisteini-iässä metsästämään ja täyttämään lintuja ja valmisti tuhatkunta lintua ja pieneläintä lähinnä koulujen kokoelmiin. Tämä lapsuuden ja nuoruusvuosien harrastus johti eläinaiheiden maalaamiseen ja hänestä tuli yksi Suomen rakastetuimpia lintumaalareita, joka uransa aikana myös rohkeasti otti vaikutteita eri maalauksellisista virtauksista, säilyttäen kumminkin aina oman persoonallisen otteensa ja ominaispiirteensä.
Huuhkaaja-teoksessa vuodelta 1933 petolinnun intensiivinen katse ja maalauksen tyylitelty tausta luovat ainutlaatuisen jännitteen. Näitä elementtejä Segerstråle käytti myös fresko- ja monumentaalimaalauksissaan, joihin hän keskittyi vuodesta 1935 eteenpäin. Hän ei kumminkaan koskaan luopunut rakkaista eläinaiheistaan;
”Siitä on kehittynyt pakottava tarve. Mielestäni luonto elää salaisella tavalla eläintensä kautta, vastaavasti kuin ihmiset antavat sykkeen kaupungille.” – Lennart Segerstråle
(Lähde: Matias Uusikylä, Lintumaalari ja monumentaalitaiteilija)