Ei yhteyttä palvelimeen

Tapio Wirkkala

(Suomi, 1915-1985)
Tapio Wirkkala
(Suomi, 1915-1985)

TAPIO WIRKKALA, ATERINSARJA, 57 osaa, hopeaa, "Tapio", Hopea-/Kultakeskus, Hämeenlinna 1961-76.

12 haarukkaa, pituus n. 18 cm
12 veistä, 19 cm
6 lusikkaa, 18 cm
12 kahvilusikkaa, 12 cm
6 hedelmähaarukkaa, 14,5 cm
Tarjoiluvälineitä, mm. kasikekauha, ottimet, hillolusikka ja voiveitis, yhteensä 9 osaa.
Paino 1207 g ilman aterimia joissa teräspesät/-terät.

Tarjoiluhaarukan molemmat piikit hieman vääntyneet. Paikoittain vähäistä tummumista.

Suunnittelijat

Suomalaisen muotoilun kansainvälisestä läpimurrosta 1950-luvulla on pitkälti kiittäminen Tapio Wirkkalaa (1915-1985), harvinaisen tuotteliasta taiteilijaa, joka hallitsi materiaalin kuin materiaalin ja suunnitteli laaja-alaisesti niin jokapäiväistä käyttöesineistöä kuin uniikkeja taide-esineitäkin.

Tapio Wirkkalan monipuolisen osaamisen perustana olivat vahvat kädentaidot, jonka pohjalta hänellä oli hyvät valmiudet omaksua erilaisten materiaalien käyttö. Wirkkala valmistui koristeveistäjäksi Taideteollisuuskeskuskoulusta 1936, ja sotien jälkeen hän alkoi saada mainetta lasi- ja hopeataiteen edelläkävijänä menestyttyään erilaisissa suunnittelukilpailuissa. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita Wirkkalalle hopean alalla oli Kultakeskus, jonka tuotannon hän uudisti 1950-luvulla. Kolme vuosikymmentä kestäneen yhteistyön aikana Wirkkala suunnitteli Kultakeskukselle runsaasti esineitä, joista monet taottiin käsityönä.

Tapio Wirkkala työskenteli samanaikaisesti usealle yritykselle sekä sarjatuotannon että yksilöllisempien suunnittelutöiden parissa. Moninaisista suunnittelutehtävistä huolimatta tiettyjen teemojen voi nähdä toistuvan hänen tuotannossaan. Luonnonmuotoja Wirkkala ammensi teoksiinsa Lapista, jossa hän asui perheineen osan vuotta. Kiireinen taiteilija ei tinkinyt Lapinmatkoistaan missään olosuhteissa, vaan vetäytyi pohjoiseen säännöllisesti tutkimaan luontoa ja inspiroitumaan. Lumen ja jään muodot siirtyivät lähtökohdiksi moniin lasiesineisiin. Veneen ja lehtien muodot tulivat toimimaan innoituksena useille hopeaesineille, kuten Kultakeskukselle tilaustyönä suunnitellulle ja käsityönä toteutetulle TW9-hopemaljalle.

Lue lisää
Huutokauppa päättyi
Vasarahinta
1 950
E
U
R
21 801
S
E
K
1 996
USD
Lähtöhinta
1 200 - 1 500 EUR
Huutokauppa on päättynyt.
Pohjahinta on saavutettu
Tehdyt tarjoukset (25 tarjousta)
5
A
5. touko 2019 16:48
1 950 EUR
9
5. touko 2019 16:48
1 900 EUR
5
5. touko 2019 16:46
1 750 EUR
9
A
5. touko 2019 16:46
1 700 EUR
5
5. touko 2019 16:46
1 700 EUR
9
A
5. touko 2019 16:46
1 650 EUR
5
5. touko 2019 16:46
1 600 EUR
9
5. touko 2019 16:45
1 450 EUR
5
A
5. touko 2019 16:45
1 400 EUR
5
5. touko 2019 16:44
1 370 EUR
7
5. touko 2019 16:44
1 320 EUR
8
A
5. touko 2019 16:44
1 300 EUR
8
5. touko 2019 16:05
1 270 EUR
7
5. touko 2019 12:51
1 220 EUR
6
A
5. touko 2019 12:51
1 200 EUR
6
4. touko 2019 9:38
1 170 EUR
4
A
4. touko 2019 9:38
1 120 EUR
4
2. touko 2019 18:21
1 010 EUR
5
30. huhti 2019 22:28
1 000 EUR
4
A
30. huhti 2019 22:28
940 EUR
5
30. huhti 2019 22:28
920 EUR
4
20. huhti 2019 16:42
900 EUR
3
19. huhti 2019 9:19
800 EUR
2
17. huhti 2019 22:13
770 EUR
1
17. huhti 2019 20:16
750 EUR
Ajat ovat aikavyöhykkeen CET mukaisia
Tietoa ostamisesta
Kuvan käyttöoikeudet

Tämän tietokannan taideteokset ovat tekijänoikeudella suojattuja, eikä niitä saa kopioida ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Teokset kopioidaan tässä tietokannassa Bildupphovsrättin lisenssillä.

Ota yhteyttä
Nan Munsterhielm-Jarjis
Helsinki
Nan Munsterhielm-Jarjis
Asiantuntija design ja taide, toiminnanjohtaja Helsinki
+358 (0)50 340 5492

Asiakaspalvelu
Olethan yhteydessä asiakaspalveluumme, mikäli sinulla on kysymyksiä liittyen kuljetukseen, maksuun tai muihin asioihin.

Ruotsi
Puhelin maanantai – perjantai klo 9–13
+46 8-614 08 00

Suomi
Puhelin maanantai - perjantai klo 9–13
+358-9-668 91 10

Asiakaspalvelu