Ei yhteyttä palvelimeen

Tapio Wirkkala

(Suomi, 1915-1985)
Tapio Wirkkala
(Suomi, 1915-1985)

TAPIO WIRKKALA, KYNTTELIKKÖ ja KYNTTILÄNJALKA, hopeaa (916), TW 202 ja TW 189, Kultakeskus, Hämeenlinna 1961.

Kynttelikön korkeus 24,5 cm, kynttilänjalan korkeus 23,5 cm. Molemmat leimasigneeratut TW.

Jalat täytetyt. Painaumia kynttilänjalassa.

Muut tiedot

Malli TW 202, valmistettu tilauksesta.

Suunnittelijat

Suomalaisen muotoilun kansainvälisestä läpimurrosta 1950-luvulla on pitkälti kiittäminen Tapio Wirkkalaa (1915-1985), harvinaisen tuotteliasta taiteilijaa, joka hallitsi materiaalin kuin materiaalin ja suunnitteli laaja-alaisesti niin jokapäiväistä käyttöesineistöä kuin uniikkeja taide-esineitäkin.

Tapio Wirkkalan monipuolisen osaamisen perustana olivat vahvat kädentaidot, jonka pohjalta hänellä oli hyvät valmiudet omaksua erilaisten materiaalien käyttö. Wirkkala valmistui koristeveistäjäksi Taideteollisuuskeskuskoulusta 1936, ja sotien jälkeen hän alkoi saada mainetta lasi- ja hopeataiteen edelläkävijänä menestyttyään erilaisissa suunnittelukilpailuissa. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita Wirkkalalle hopean alalla oli Kultakeskus, jonka tuotannon hän uudisti 1950-luvulla. Kolme vuosikymmentä kestäneen yhteistyön aikana Wirkkala suunnitteli Kultakeskukselle runsaasti esineitä, joista monet taottiin käsityönä.

Tapio Wirkkala työskenteli samanaikaisesti usealle yritykselle sekä sarjatuotannon että yksilöllisempien suunnittelutöiden parissa. Moninaisista suunnittelutehtävistä huolimatta tiettyjen teemojen voi nähdä toistuvan hänen tuotannossaan. Luonnonmuotoja Wirkkala ammensi teoksiinsa Lapista, jossa hän asui perheineen osan vuotta. Kiireinen taiteilija ei tinkinyt Lapinmatkoistaan missään olosuhteissa, vaan vetäytyi pohjoiseen säännöllisesti tutkimaan luontoa ja inspiroitumaan. Lumen ja jään muodot siirtyivät lähtökohdiksi moniin lasiesineisiin. Veneen ja lehtien muodot tulivat toimimaan innoituksena useille hopeaesineille, kuten Kultakeskukselle tilaustyönä suunnitellulle ja käsityönä toteutetulle TW9-hopemaljalle.

Lue lisää
Huutokauppa päättyi
Vasarahinta
1 150
E
U
R
12 857
S
E
K
1 177
USD
Lähtöhinta
500 - 700 EUR
Huutokauppa on päättynyt.
Pohjahinta on saavutettu
Tehdyt tarjoukset (28 tarjousta)
8
A
5. touko 2019 16:22
1 150 EUR
6
5. touko 2019 16:22
1 100 EUR
8
A
5. touko 2019 16:22
1 050 EUR
6
5. touko 2019 16:22
1 000 EUR
8
A
5. touko 2019 16:22
980 EUR
6
5. touko 2019 16:22
960 EUR
8
A
5. touko 2019 16:21
920 EUR
6
5. touko 2019 16:21
900 EUR
8
5. touko 2019 16:21
840 EUR
6
5. touko 2019 16:21
820 EUR
8
A
5. touko 2019 16:21
800 EUR
8
A
5. touko 2019 16:21
770 EUR
6
5. touko 2019 16:21
750 EUR
8
A
5. touko 2019 16:20
640 EUR
6
5. touko 2019 16:20
620 EUR
8
5. touko 2019 16:20
540 EUR
5
5. touko 2019 16:15
520 EUR
7
A
5. touko 2019 16:15
500 EUR
7
A
5. touko 2019 16:15
490 EUR
5
5. touko 2019 16:15
470 EUR
7
5. touko 2019 16:11
450 EUR
6
5. touko 2019 7:07
430 EUR
5
A
5. touko 2019 7:07
420 EUR
5
28. huhti 2019 16:08
410 EUR
4
26. huhti 2019 6:27
390 EUR
3
25. huhti 2019 15:45
370 EUR
2
19. huhti 2019 13:20
350 EUR
1
18. huhti 2019 1:31
313 EUR
Ajat ovat aikavyöhykkeen CET mukaisia
Tietoa ostamisesta
Kuvan käyttöoikeudet

Tämän tietokannan taideteokset ovat tekijänoikeudella suojattuja, eikä niitä saa kopioida ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Teokset kopioidaan tässä tietokannassa Bildupphovsrättin lisenssillä.

Ota yhteyttä
Nan Munsterhielm-Jarjis
Helsinki
Nan Munsterhielm-Jarjis
Asiantuntija design ja taide, toiminnanjohtaja Helsinki
+358 (0)50 340 5492

Asiakaspalvelu
Olethan yhteydessä asiakaspalveluumme, mikäli sinulla on kysymyksiä liittyen kuljetukseen, maksuun tai muihin asioihin.

Ruotsi
Puhelin maanantai – perjantai klo 9–13
+46 8-614 08 00

Suomi
Puhelin maanantai - perjantai klo 9–13
+358-9-668 91 10

Asiakaspalvelu