Ei yhteyttä palvelimeen

Albert Edelfelt

(Suomi, 1854-1905)
Albert Edelfelt
(Suomi, 1854-1905)

ALBERT EDELFELT, "VALKOINEN MANTILLA" ("LA SEÑORITA").

Sign. Paris 1878. Öljy kankaalle, kiinnitetty levylle. 47x38.

Iänmukaista kulumaa. Krakeloitunut.

Näyttelyt

Turun taidemuseo, 2001
Tikanojan taidekoti, 2001, 2005

Muut tiedot

Albert Edelfelt lähti vasta keväällä 1881 matkalle Espanjaan. Hän oli pari vuotta aikaisemmin hakenut matka-avustusta siihen, tutustuakseen erityisesti Velásquezin taiteeseen ja myös espanjalaisiin ja maaseutuun. Kuitenkin jo vuonna 1878 Edelfelt maalasi Pariisissa teoksen La Señorita. Ystävätär, mallina usein istunut Antonia Bonjean, pukeutui valkoiseen pitsimantillaan ja asetti kukkia hiuksiinsa.

Espanjalaisuus oli tuolloin à la mode Pariisissa - jo 1850-luvulta alkaen espanjalaiset teatteriseurueet ja tanssijat olivat esiintyneet kaupungissa. Ranskassa asuneet taiteiljat inspiroituivat Espanjan auringosta, rytmeistä, sävyistä, uljaasta tyylikkyydestä. Georges Bizet'n Carmen sai ensi-iltansa, Édouard Manet vaikuttui Goyasta ja Zurbaránista, ja itse Napoleon III:n muotitietoinen vaimo keisarinna Eugénie, aikansa juhlituimpia kaunottaria, oli syntyjään espanjatar, Granadassa kasvanut kreivitär.

Edelfeltin kaunotar ei ole kuitenkaan pääsävyiltään espanjalaisen vahva. Sen sijaan taiteilija on maalannut viehkeän daamin, kaunis pitsihuivi perinteisen hiuskamman, peinetan, päälle heitettynä, keltainen silkkipuku hehkuen. Edelfelt on kietonut Antonian kokonaan valkoiseen taustaan, kuin pehmeään utuun, ja pieni hymy huulillaan tyttö säteilee rauhaa ja tyytyväisyyttä. Koko teos on kaunis helmi Edelfeltin kuvaamien näyttävien neitojen kavalkadissa.

Taiteilija

Albert Edelfelt is considered one of Finland's greatest artists of the 19th century. After studying in Antwerp and Paris, he settled in France, where he received several exhibition medals and was honored with the Legion of Honour, notably for the famous portrait of Pasteur. He was also summoned by Alexander III to St. Petersburg to portray the Tsar's children. Edelfelt often returned to themes from Finnish history, such as his illustrations for 'The Tales of Ensign Stål.'

Edelfelt's works display an artistic breadth that ranges from everyday life in the Finnish archipelago to prestigious society portraits and historical paintings. In his depictions of everyday life, he managed to merge traditional academic painting with the new techniques of plein air painting, which achieved great success in France. The painting 'The Funeral of a Child' was awarded a third-class medal at the annual Salon in Paris in 1880, marking the most significant international success for Finnish painting at the time.

Albert Edelfelt is primarily represented in Ateneum in Helsinki, but also in the National Museum in Stockholm, as well as museums in Copenhagen, Luxembourg, and Paris.

Lue lisää
Huutokauppa päättyi
Tarjottu
60 000
E
U
R
670 800
S
E
K
61 429
USD
Lähtöhinta
150 000 - 200 000 EUR
Huutokauppa on päättynyt.
Pohjahintaa ei ole saavutettu
Tehdyt tarjoukset (9 tarjousta)
5
4. touko 2018 7:55
60 000 EUR
2
3. touko 2018 22:45
36 000 EUR
6
3. touko 2018 21:29
35 000 EUR
5
3. touko 2018 20:00
30 000 EUR
4
3. touko 2018 19:17
10 000 EUR
2
3. touko 2018 18:50
5 500 EUR
3
3. touko 2018 18:44
5 000 EUR
2
3. touko 2018 18:22
3 000 EUR
1
3. touko 2018 18:04
2 000 EUR
Ajat ovat aikavyöhykkeen CET mukaisia
Tietoa ostamisesta