Ei yhteyttä palvelimeen

Tapio Wirkkala

(Suomi, 1915-1985)
Tapio Wirkkala
(Suomi, 1915-1985)

TAPIO WIRKKALA, LASIVEISTOS. Signeerattu Tapio Wirkkala Iittala 3587.

Muottiin kiinnipuhallettua kirkasta lasia. Pituus noin 29 cm.

Merkityksetöntä pintakulumaa.

Suunnittelijat

Suomalaisen muotoilun kansainvälisestä läpimurrosta 1950-luvulla on pitkälti kiittäminen Tapio Wirkkalaa (1915-1985), harvinaisen tuotteliasta taiteilijaa, joka hallitsi materiaalin kuin materiaalin ja suunnitteli laaja-alaisesti niin jokapäiväistä käyttöesineistöä kuin uniikkeja taide-esineitäkin.

Tapio Wirkkalan monipuolisen osaamisen perustana olivat vahvat kädentaidot, jonka pohjalta hänellä oli hyvät valmiudet omaksua erilaisten materiaalien käyttö. Wirkkala valmistui koristeveistäjäksi Taideteollisuuskeskuskoulusta 1936, ja sotien jälkeen hän alkoi saada mainetta lasi- ja hopeataiteen edelläkävijänä menestyttyään erilaisissa suunnittelukilpailuissa. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita Wirkkalalle hopean alalla oli Kultakeskus, jonka tuotannon hän uudisti 1950-luvulla. Kolme vuosikymmentä kestäneen yhteistyön aikana Wirkkala suunnitteli Kultakeskukselle runsaasti esineitä, joista monet taottiin käsityönä.

Tapio Wirkkala työskenteli samanaikaisesti usealle yritykselle sekä sarjatuotannon että yksilöllisempien suunnittelutöiden parissa. Moninaisista suunnittelutehtävistä huolimatta tiettyjen teemojen voi nähdä toistuvan hänen tuotannossaan. Luonnonmuotoja Wirkkala ammensi teoksiinsa Lapista, jossa hän asui perheineen osan vuotta. Kiireinen taiteilija ei tinkinyt Lapinmatkoistaan missään olosuhteissa, vaan vetäytyi pohjoiseen säännöllisesti tutkimaan luontoa ja inspiroitumaan. Lumen ja jään muodot siirtyivät lähtökohdiksi moniin lasiesineisiin. Veneen ja lehtien muodot tulivat toimimaan innoituksena useille hopeaesineille, kuten Kultakeskukselle tilaustyönä suunnitellulle ja käsityönä toteutetulle TW9-hopemaljalle.

Lue lisää
Huutokauppa päättyi
Vasarahinta
1 250
E
U
R
13 975
S
E
K
1 280
USD
Lähtöhinta
1 000 - 1 200 EUR
Huutokauppa on päättynyt.
Pohjahinta on saavutettu
Tehdyt tarjoukset (32 tarjousta)
5
11. huhti 2017 18:50
1 250 EUR
9
A
11. huhti 2017 18:50
1 200 EUR
5
11. huhti 2017 18:50
1 160 EUR
9
A
11. huhti 2017 18:49
1 110 EUR
5
11. huhti 2017 18:49
1 060 EUR
9
A
11. huhti 2017 18:49
1 010 EUR
5
11. huhti 2017 18:49
990 EUR
9
A
11. huhti 2017 18:24
970 EUR
5
11. huhti 2017 18:24
950 EUR
9
11. huhti 2017 17:57
930 EUR
5
11. huhti 2017 17:44
910 EUR
9
A
11. huhti 2017 17:44
900 EUR
9
A
11. huhti 2017 17:44
890 EUR
5
11. huhti 2017 17:44
870 EUR
9
A
11. huhti 2017 17:28
850 EUR
5
11. huhti 2017 17:28
830 EUR
9
A
11. huhti 2017 17:11
810 EUR
5
11. huhti 2017 17:11
790 EUR
9
11. huhti 2017 15:23
770 EUR
7
A
11. huhti 2017 13:00
750 EUR
8
11. huhti 2017 13:00
750 EUR
7
A
11. huhti 2017 12:41
730 EUR
6
11. huhti 2017 12:41
710 EUR
7
A
11. huhti 2017 12:41
690 EUR
6
11. huhti 2017 12:41
670 EUR
7
11. huhti 2017 12:31
650 EUR
6
10. huhti 2017 17:47
630 EUR
5
10. huhti 2017 16:19
610 EUR
4
3. huhti 2017 18:57
590 EUR
3
1. huhti 2017 12:44
550 EUR
2
31. maalis 2017 9:37
450 EUR
1
30. maalis 2017 19:15
300 EUR
Ajat ovat aikavyöhykkeen CET mukaisia
Tietoa ostamisesta
Kuvan käyttöoikeudet

Tämän tietokannan taideteokset ovat tekijänoikeudella suojattuja, eikä niitä saa kopioida ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Teokset kopioidaan tässä tietokannassa Bildupphovsrättin lisenssillä.