Ei yhteyttä palvelimeen

Tapio Wirkkala

(Suomi, 1915-1985)
Tapio Wirkkala
(Suomi, 1915-1985)

TAPIO WIRKKALA, LASIVEISTOS, 3590. Marsalkansauva. Sign. Tapio Wirkkala, Iittala -56.

Puolimuotissa muotoiltua kristallia, tikkuilmakupla, hiottu. Korkeus 30,3 cm, leveys 7 cm.

Merkityksetöntä pintakulumaa. Pohjassa kaiverrus.

Näyttelyt

Vastaava taidelasi esiteltiin Milanon Triennalessa 1954.

Kirjallisuus

Tapio Wirkkala, Ajattelevat kädet, Aav & Viljanen, WSOY 2000, sivu 307.

Suunnittelijat

Suomalaisen muotoilun kansainvälisestä läpimurrosta 1950-luvulla on pitkälti kiittäminen Tapio Wirkkalaa (1915-1985), harvinaisen tuotteliasta taiteilijaa, joka hallitsi materiaalin kuin materiaalin ja suunnitteli laaja-alaisesti niin jokapäiväistä käyttöesineistöä kuin uniikkeja taide-esineitäkin.

Tapio Wirkkalan monipuolisen osaamisen perustana olivat vahvat kädentaidot, jonka pohjalta hänellä oli hyvät valmiudet omaksua erilaisten materiaalien käyttö. Wirkkala valmistui koristeveistäjäksi Taideteollisuuskeskuskoulusta 1936, ja sotien jälkeen hän alkoi saada mainetta lasi- ja hopeataiteen edelläkävijänä menestyttyään erilaisissa suunnittelukilpailuissa. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita Wirkkalalle hopean alalla oli Kultakeskus, jonka tuotannon hän uudisti 1950-luvulla. Kolme vuosikymmentä kestäneen yhteistyön aikana Wirkkala suunnitteli Kultakeskukselle runsaasti esineitä, joista monet taottiin käsityönä.

Tapio Wirkkala työskenteli samanaikaisesti usealle yritykselle sekä sarjatuotannon että yksilöllisempien suunnittelutöiden parissa. Moninaisista suunnittelutehtävistä huolimatta tiettyjen teemojen voi nähdä toistuvan hänen tuotannossaan. Luonnonmuotoja Wirkkala ammensi teoksiinsa Lapista, jossa hän asui perheineen osan vuotta. Kiireinen taiteilija ei tinkinyt Lapinmatkoistaan missään olosuhteissa, vaan vetäytyi pohjoiseen säännöllisesti tutkimaan luontoa ja inspiroitumaan. Lumen ja jään muodot siirtyivät lähtökohdiksi moniin lasiesineisiin. Veneen ja lehtien muodot tulivat toimimaan innoituksena useille hopeaesineille, kuten Kultakeskukselle tilaustyönä suunnitellulle ja käsityönä toteutetulle TW9-hopemaljalle.

Lue lisää
Huutokauppa päättyi
Vasarahinta
8 200
E
U
R
91 676
S
E
K
8 395
USD
Lähtöhinta
3 000 - 4 000 EUR
Huutokauppa on päättynyt.
Pohjahinta on saavutettu
Tehdyt tarjoukset (18 tarjousta)
5
A
7. huhti 2017 11:52
8 200 EUR
7
7. huhti 2017 11:52
8 000 EUR
5
A
7. huhti 2017 11:52
6 800 EUR
7
7. huhti 2017 11:52
6 600 EUR
5
A
7. huhti 2017 11:51
5 200 EUR
7
7. huhti 2017 11:51
5 000 EUR
5
A
7. huhti 2017 11:51
3 400 EUR
7
7. huhti 2017 11:51
3 300 EUR
5
A
6. huhti 2017 16:01
2 800 EUR
6
6. huhti 2017 16:01
2 700 EUR
5
A
6. huhti 2017 15:38
2 600 EUR
6
6. huhti 2017 15:38
2 500 EUR
5
4. huhti 2017 13:02
2 400 EUR
2
31. maalis 2017 15:04
1 900 EUR
4
31. maalis 2017 9:35
1 650 EUR
3
30. maalis 2017 23:37
1 450 EUR
2
30. maalis 2017 16:36
1 300 EUR
1
30. maalis 2017 12:27
500 EUR
Ajat ovat aikavyöhykkeen CET mukaisia
Tietoa ostamisesta
Kuvan käyttöoikeudet

Tämän tietokannan taideteokset ovat tekijänoikeudella suojattuja, eikä niitä saa kopioida ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Teokset kopioidaan tässä tietokannassa Bildupphovsrättin lisenssillä.