Ei yhteyttä palvelimeen

Tapio Wirkkala

(Suomi, 1915-1985)
Tapio Wirkkala
(Suomi, 1915-1985)

TAPIO WIRKKALA, MALJAKKO. Tokio. Sign. Tapio Wirkkala, Iittala -57.

Puolimuotissa muotoiltu kristalli, hiottu. Korkeus 18 cm.

Tavanomaista kulumaa, pieni reunavaurio.

Muut tiedot

Tämä esine noudetaan huutokaupan päättymisen jälkeen osoitteesta Iso Roobertinkatu 12.

Suunnittelijat

Suomalaisen muotoilun kansainvälisestä läpimurrosta 1950-luvulla on pitkälti kiittäminen Tapio Wirkkalaa (1915-1985), harvinaisen tuotteliasta taiteilijaa, joka hallitsi materiaalin kuin materiaalin ja suunnitteli laaja-alaisesti niin jokapäiväistä käyttöesineistöä kuin uniikkeja taide-esineitäkin.

Tapio Wirkkalan monipuolisen osaamisen perustana olivat vahvat kädentaidot, jonka pohjalta hänellä oli hyvät valmiudet omaksua erilaisten materiaalien käyttö. Wirkkala valmistui koristeveistäjäksi Taideteollisuuskeskuskoulusta 1936, ja sotien jälkeen hän alkoi saada mainetta lasi- ja hopeataiteen edelläkävijänä menestyttyään erilaisissa suunnittelukilpailuissa. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita Wirkkalalle hopean alalla oli Kultakeskus, jonka tuotannon hän uudisti 1950-luvulla. Kolme vuosikymmentä kestäneen yhteistyön aikana Wirkkala suunnitteli Kultakeskukselle runsaasti esineitä, joista monet taottiin käsityönä.

Tapio Wirkkala työskenteli samanaikaisesti usealle yritykselle sekä sarjatuotannon että yksilöllisempien suunnittelutöiden parissa. Moninaisista suunnittelutehtävistä huolimatta tiettyjen teemojen voi nähdä toistuvan hänen tuotannossaan. Luonnonmuotoja Wirkkala ammensi teoksiinsa Lapista, jossa hän asui perheineen osan vuotta. Kiireinen taiteilija ei tinkinyt Lapinmatkoistaan missään olosuhteissa, vaan vetäytyi pohjoiseen säännöllisesti tutkimaan luontoa ja inspiroitumaan. Lumen ja jään muodot siirtyivät lähtökohdiksi moniin lasiesineisiin. Veneen ja lehtien muodot tulivat toimimaan innoituksena useille hopeaesineille, kuten Kultakeskukselle tilaustyönä suunnitellulle ja käsityönä toteutetulle TW9-hopemaljalle.

Lue lisää
Huutokauppa päättyi
Vasarahinta
860
E
U
R
9 615
S
E
K
880
USD
Lähtöhinta
600 - 800 EUR
Huutokauppa on päättynyt.
Pohjahinta on saavutettu
Tehdyt tarjoukset (24 tarjousta)
7
11. huhti 2017 20:46
860 EUR
4
11. huhti 2017 20:46
840 EUR
7
11. huhti 2017 20:44
820 EUR
4
11. huhti 2017 20:44
800 EUR
7
11. huhti 2017 20:43
780 EUR
4
11. huhti 2017 20:42
760 EUR
7
11. huhti 2017 20:41
740 EUR
4
11. huhti 2017 20:41
720 EUR
7
11. huhti 2017 20:39
700 EUR
4
11. huhti 2017 20:39
680 EUR
7
11. huhti 2017 20:37
660 EUR
4
11. huhti 2017 20:26
640 EUR
7
11. huhti 2017 20:20
620 EUR
4
11. huhti 2017 20:11
600 EUR
7
11. huhti 2017 20:04
580 EUR
4
11. huhti 2017 17:18
560 EUR
6
11. huhti 2017 9:24
540 EUR
4
10. huhti 2017 15:50
520 EUR
5
9. huhti 2017 22:26
500 EUR
3
7. huhti 2017 11:38
460 EUR
4
6. huhti 2017 16:20
440 EUR
3
4. huhti 2017 12:26
420 EUR
2
31. maalis 2017 11:05
400 EUR
1
30. maalis 2017 23:58
200 EUR
Ajat ovat aikavyöhykkeen CET mukaisia
Tietoa ostamisesta
Kuvan käyttöoikeudet

Tämän tietokannan taideteokset ovat tekijänoikeudella suojattuja, eikä niitä saa kopioida ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Teokset kopioidaan tässä tietokannassa Bildupphovsrättin lisenssillä.