Akseli Gallen-Kallela

Tuija Wahlroos, museonjohtaja, Gallen-Kallelan Museo

Lemminkäinen tulijoella

Suur-Kalevala – kokonaan kuvitettu Kalevala – on Akseli Gallen-Kallelan (1865 – 1931) taiteellisen uran pitkäikäisimpiä hankkeita. Sen syntysanat lausuttiin Valvoja-lehdessä vuonna 1909, ja tämän jälkeen kuvitustyö eli ajatuksissa ja luonnoksissa aina taiteilijan kuolemaan saakka vuonna 1931. Suur-Kalevala punoutui myös 1900-luvun alkupuolella virinneeseen keskusteluun uudesta Kalevala-laitoksesta: Lönnrotin käyttämättä jääneiden runojen julkaisemisesta ja runojen uudelleenjärjestämisestä.[1] Olisiko nyt mahdollista julkaista tuore versio, jossa käytettäisiin kuvituksena Gallen-Kallelan taidetta?[2]

Yksi sivujuonne uuden Kalevala-version aikaansaamiseksi kietoutuu Lemminkäinen tulijoella -maalauksen (1920) syntyvaiheisiin. Kalevalaseuran sihteeri A. O. Väisäsen mukaan Gallen-Kallela oli pyytänyt kansanrunouden tutkijaa Väinö Salmista toimittamaan uuden Kalevala-version. Salminen oli vastannut myönteisesti, mutta valitellut samalla rahoituksen puutetta. Gallen-Kallela oli kääntynyt Suomen Gummitehtaan (nyk. Nokia) johtajan Eduard Polónin puoleen pyytäen tältä rahaa eepoksen uuden version työstämiseen. Rahojen vakuudeksi taiteilija oli luvannut Pólonille maalauksen, josta tuli sittemmin Kalevala-aiheinen Lemminkäinen tulijoella. Maalauksestaan saamat rahat hän antoi edelleen Salmiselle kirjoitustyötä varten.[3]

Gallen-Kallelan Museon kirjearkistossa sijaitsevat Polónin kirjeet tarkentavat em. prosessin kulkua. Ensimmäisestä kirjeestä 22.5.1920 käy ilmi, että Polón lähestyi Gallen-Kallelaa, koska etsi lahjaa yhtiössään pitkään työskennelleelle pääinsinöörille.[4] Seuraavassa kirjeessä 11.6.1920 mainitaan jo postivekseli ja sen edelleen lähettäminen Salmiselle. Samassa kirjeessä Polón kertoo odottavansa tauluja, joista oli neuvoteltu.[5] Väinö Salmisen kirje Gallen-Kallelalle samoihin aikoihin käsittelee uutta Kalevala-laitosta, jonka tekemiseen hän arvioi menevän vuoden verran. Taiteellista apua runojen karsinnassa ja poistoissa hän saisi Eino Leinolta ja Otto Manniselta.[6]

25.10.1920 Polón on lähettänyt osamaksun edelleen välitettäväksi Salmiselle hänen uutta Kalevala-versiotaan varten. Kirjeen takana olevassa vastauskonseptissaan Gallen-Kallela kirjoittaa: ”Se teille tarkoitettu teos, joka käsittelee Kalevalan runoa 26-443-448 ei ole vielä valmis, mutta haluaisin kyllä toimittaa sen teille jouluksi.” Kirjeessään 2.12.1920 Polón kertoo tilanneensa taiteilijan ehdotuksen mukaiset kehykset tulevaan tauluunsa ”jonka onnellinen omistaja minusta pian tulee”.[7] Monivaiheisten järjestelyjen päätöksenä on Salmisen kirje 10.2.1921, jossa hän arvioi saavansa tilatun kirjoitustyön loppuun vuoden 1921 kuluessa.[8]

Väisäsen mukaan tarinalla oli nolo loppu; uusi eeposversio ei ottanut valmistuakseen Gallen-Kallelan hoputuksesta huolimatta, ja suppea Kalevala sankarirunoelmana ilmestyi vasta 1940, joten taiteilija ei ehtinyt nähdä hankkimiensa rahojen tulosta – ei myöskään Polón, joka kuoli syksyllä 1930.[9]

Aivan on joki tulinen poikitse hevon e’essä

Lemminkäinen tulijoella -aihe löytyy Kalevalan luvusta 26. Siinä Lemminkäisen äiti varoittelee kuokkavieraana Pohjolan häihin lähtevää poikaansa. Matkan aikana Lemminkäinen kohtaa monia vaarallisia vastuksia, joista yksi on tulisella joella päivystävän tulisen kotkan kohtaaminen.[10] Aiheeseen liittyvissä luonnoksissa [11] korostuu pastelliliidun kiemurtelevalla jäljellä elävöitetty tulihehkuinen virta. Tyylitelty kokkolintu istuu keskellä jokea sijaitsevalla kivellä. Valmiissa maalauksessa Gallen-Kallela hylkäsi luonnosten öisen, helvetillisen tunnelman, ja siirsi tapahtuman kirkkaiden vastavärien fantasiamaisemaan. Tulihehkuinen joki on muuttunut kuolleiden virraksi, ja kotka suuremmaksi ja uhkaavammaksi. Lemminkäinen on esitetty karjalaista miehenpukua muistuttavassa valkoisessa asussa kukkelihattuineen. Asuun on yhdistelty myös sotavarustusta: hartia/rintapanssari ja miekka.

Kuten aikaisemmissa Kalevala-aiheissa, myös tässä teoksessa myyttinen tarina kerrotaan korostamalla kahden vastavoiman kamppailua. Myyttisen aiheen voima nousee sen tulkinnallisuudesta. Lemminkäinen tulijoella houkuttelee ajattelemaan myös ajan sekä maailman- että kotimaan poliittisia tapahtumia, sotien kylvämää kauhua. Kalevalassa Lemminkäinen turvautui ahdingossa laulutaitoonsa ja loitsi teeren sulasta parven koppeloita kotkan suuhun.

Käytetyt lähteet ja kirjallisuus:

Painamattomat lähteet:
Gallen-Kallelan Museon kirjearkisto
Kansallisarkiston Gallen-Kallelan kokoelma

Knuuttila, Seppo: Muita Kalevaloita, kuvitelmia ja kilpailijoita. Kalevala kulttuurihistoria. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Toim. Piela, Knuuttila, Laaksonen. Helsinki 2008.
Kuusela Tuija: Taiteilijat kirjaimia piirtämässä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2004.
Valvoja. Kalevalavihko. 1909.

[1] Knuuttila 2008, 392-393.
[2] Akseli Gallen-Kallelan kirjeet E. N. Setälälle 1914-1915. KA.
[3] A. O. Väisänen 13.3.1968. Kalevalaseuran arkisto. Knuuttila 2008, 393-394.
[4] Eduard Polón – Akseli Gallen-Kallela 22.5.1920. GKM.
[5] Eduard Polón – Akseli Gallen-Kallela 11.6.1920. GKM.
[6] Väinö Salminen – Akseli Gallen-Kallela 28.5.1920. GKM.
[7] Eduard Polón – Akseli Gallen-Kallela 2.12.1920. GKM.
[8] Väinö Salminen – Akseli Gallen-Kallela 10.2.1921. GKM.
[9] A. O. Väisänen 13.3.1968. Kalevalaseuran arkisto. Knuuttila 2008, 393-394.
[10] Kuusela 2004, 70.
[11] Luonnoksia mm. Gallen-Kallelan Museon kokoelmissa.