Ei yhteyttä palvelimeen

Amelie Lundahl

(Suomi, 1850-1914)
Amelie Lundahl
(Suomi, 1850-1914)

AMELIE LUNDAHL, TYTTÖ LEHTIMETSÄSSÄ.

Sign. Öljy levylle 31x26 cm.

Muut tiedot

Amélie Lundahl: Tyttö lehtimetsässä, 1880-luvun alkupuoli
Amélie Lundahl oli kuului ensimmäisiin suomalaisiin taidemaalareihin, jotka 1870-luvulla matkustivat jatkamaan opintoja Pariisiin. Hän oli opiskellut jo kotimaassa ja Tukholmassa, mutta Ranskasta tuli hänen taiteellinen kotinsa. Lundahl tutustui siellä ranskalaisten realistien kevyeen mutta samalla tarkkaan maalaustapaan ja omaksui jo 1870-luvun lopulla ulkoilmamaalauksen, joka oli vielä uutta suomalaisille. Esimerkiksi Albert Edelfelt kirjoitti juuri samoihin aikoihin ulkona maalaamisen ongelmista, kuten valo ja varjon kuvaamisen vaikeudesta vuorokaudenaikojen jatkuvasti vaihdellessa. Amélie Lundahl kuitenkin maalasi 1880-luvulla pääasiassa ulkona, pitkään Bretagnessa, jota taiteilijat pitivät ulkoilmamaalarien ”luvattuna maana”, mutta myös Ranskan-matkojensa väliaikoina kotimaassa oleskellessaan. Juuri 1880-luku, etenkin sen alkupuoli, oli hänelle taiteellisesti koko hänen uransa merkittävintä ja tuloksekkainta.

Maalaus Tyttö lehtimetsässä (tunnetaan myös nimellä Tyttö metsässä) on todennäköisesti syntynyt kotimaan matkan aikana. Teokseen ei ole merkitty vuotta, mutta se on saattanut syntyä joko kesällä 1882, jolloin Amélie Lundahl oleskeli yhdessä lähimmän taiteilijatoverinsa Maria Wiikin kanssa tämän sukulaisten omistamassa Botbyn (Puotilan) kartanossa Helsingin lähistöllä, tai seuraavan Suomen-vierailun aikana kesällä 1885. Seuraavana syksynä hän siirtyi taloudellisten syiden vuoksi Tukholmaan ja työskenteli Ruotsissa vuosikymmenen jälkipuolen. Tyttö lehtimetsässä on kevyesti ja ilmavasti toteutettu, ja teoksen maalaustapa viittaa tuoreisiin Ranskasta saatuihin virikkeisiin. Otteeltaan ja väritykseltään se on vapautunut ja hallittu. Tummat puunrungot antavat teokselle ryhtiä, puiden takaa läikehtivä järvi muodostaa valoisan taustan lehvistölle. Puuhun nojaava, mietteisiin vaipunut tytön hahmo toistuu muutamissa Lundahlin 1880-luvun alkupuolen ja puolivälin maalauksissa. Hän oli ylipäänsä kiinnostunut juuri nuorten naisten kuvaamisesta ja sijoitti mallinsa myöhemminkin mielellään metsään.

Riitta Konttinen

Huutokauppa päättyi
Vasarahinta
84 202
E
U
R
941 378
S
E
K
86 207
USD
Lähtöhinta
45 000 EUR
Huutokauppa on päättynyt.
Pohjahinta on saavutettu
Tehdyt tarjoukset (79 tarjousta)
2
A
24. touko 2016 18:09
84 202 EUR
8
24. touko 2016 18:09
84 002 EUR
2
A
24. touko 2016 18:09
83 802 EUR
8
24. touko 2016 18:09
83 602 EUR
2
A
24. touko 2016 18:08
82 602 EUR
8
24. touko 2016 18:08
82 402 EUR
2
24. touko 2016 18:07
81 402 EUR
8
A
24. touko 2016 18:07
81 202 EUR
8
A
24. touko 2016 18:07
80 802 EUR
2
24. touko 2016 18:07
80 602 EUR
8
24. touko 2016 18:06
80 402 EUR
2
24. touko 2016 18:05
80 202 EUR
8
A
24. touko 2016 18:05
80 002 EUR
2
24. touko 2016 18:05
80 002 EUR
8
24. touko 2016 18:05
75 201 EUR
2
A
24. touko 2016 18:04
75 001 EUR
8
24. touko 2016 18:04
75 000 EUR
2
A
24. touko 2016 18:03
73 601 EUR
8
24. touko 2016 18:03
73 401 EUR
2
A
24. touko 2016 18:03
72 401 EUR
8
24. touko 2016 18:03
72 201 EUR
2
A
24. touko 2016 18:02
71 201 EUR
8
24. touko 2016 18:02
71 001 EUR
2
24. touko 2016 18:02
70 201 EUR
8
24. touko 2016 18:02
70 001 EUR
2
A
24. touko 2016 18:02
70 000 EUR
2
A
24. touko 2016 18:01
67 600 EUR
8
24. touko 2016 18:01
67 400 EUR
2
A
24. touko 2016 18:01
66 400 EUR
8
24. touko 2016 18:01
66 200 EUR
2
24. touko 2016 18:00
65 200 EUR
6
A
24. touko 2016 18:00
65 000 EUR
6
24. touko 2016 18:00
64 200 EUR
2
A
24. touko 2016 18:00
64 000 EUR
2
A
24. touko 2016 18:00
61 200 EUR
6
24. touko 2016 18:00
61 000 EUR
2
24. touko 2016 17:59
59 300 EUR
8
A
24. touko 2016 17:59
59 100 EUR
8
24. touko 2016 17:59
58 200 EUR
2
A
24. touko 2016 17:59
58 000 EUR
2
A
24. touko 2016 17:59
57 200 EUR
6
24. touko 2016 17:59
57 000 EUR
2
24. touko 2016 17:57
56 200 EUR
8
A
24. touko 2016 17:57
56 000 EUR
2
24. touko 2016 17:57
56 000 EUR
8
24. touko 2016 17:56
54 000 EUR
6
A
24. touko 2016 17:56
53 800 EUR
6
24. touko 2016 17:46
53 200 EUR
7
A
24. touko 2016 16:50
53 000 EUR
6
24. touko 2016 16:50
53 000 EUR
7
24. touko 2016 16:40
52 600 EUR
6
A
24. touko 2016 16:39
52 400 EUR
7
24. touko 2016 16:39
52 400 EUR
6
24. touko 2016 16:34
52 200 EUR
4
A
24. touko 2016 13:39
52 000 EUR
6
24. touko 2016 13:39
51 800 EUR
4
A
24. touko 2016 13:38
51 600 EUR
6
24. touko 2016 13:38
51 400 EUR
4
23. touko 2016 18:47
51 200 EUR
7
A
23. touko 2016 18:47
51 000 EUR
7
23. touko 2016 17:33
50 600 EUR
6
A
23. touko 2016 17:03
50 400 EUR
7
23. touko 2016 17:03
50 400 EUR
6
23. touko 2016 16:27
50 200 EUR
4
A
23. touko 2016 16:11
50 000 EUR
6
23. touko 2016 16:11
50 000 EUR
4
23. touko 2016 11:00
48 200 EUR
5
A
23. touko 2016 11:00
48 000 EUR
5
A
23. touko 2016 10:59
45 200 EUR
4
23. touko 2016 10:59
45 000 EUR
5
A
23. touko 2016 10:59
42 200 EUR
4
23. touko 2016 10:59
42 000 EUR
5
22. touko 2016 8:05
40 000 EUR
4
19. touko 2016 22:04
34 000 EUR
1
13. touko 2016 20:23
32 000 EUR
2
13. touko 2016 17:17
30 000 EUR
3
11. touko 2016 10:42
25 200 EUR
2
9. touko 2016 20:18
25 000 EUR
1
9. touko 2016 17:51
20 000 EUR
Ajat ovat aikavyöhykkeen CET mukaisia
Tietoa ostamisesta
Muiden katsomia kohteita