Ei yhteyttä palvelimeen

Tapio Wirkkala

(Suomi, 1915-1985)
Tapio Wirkkala
(Suomi, 1915-1985)

TAPIO WIRKKALA, TARJOTIN. Sign. TW. Hopeaa 925, Kultakeskus 1973.

Halkaisija 40 cm.

Tavanomaista kulumaa.

Muut tiedot

Tämä esine noudetaan huutokaupan päättymisen jälkeen osoitteesta Iso Roobertinkatu 12.

Suunnittelijat

Suomalaisen muotoilun kansainvälisestä läpimurrosta 1950-luvulla on pitkälti kiittäminen Tapio Wirkkalaa (1915-1985), harvinaisen tuotteliasta taiteilijaa, joka hallitsi materiaalin kuin materiaalin ja suunnitteli laaja-alaisesti niin jokapäiväistä käyttöesineistöä kuin uniikkeja taide-esineitäkin.

Tapio Wirkkalan monipuolisen osaamisen perustana olivat vahvat kädentaidot, jonka pohjalta hänellä oli hyvät valmiudet omaksua erilaisten materiaalien käyttö. Wirkkala valmistui koristeveistäjäksi Taideteollisuuskeskuskoulusta 1936, ja sotien jälkeen hän alkoi saada mainetta lasi- ja hopeataiteen edelläkävijänä menestyttyään erilaisissa suunnittelukilpailuissa. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita Wirkkalalle hopean alalla oli Kultakeskus, jonka tuotannon hän uudisti 1950-luvulla. Kolme vuosikymmentä kestäneen yhteistyön aikana Wirkkala suunnitteli Kultakeskukselle runsaasti esineitä, joista monet taottiin käsityönä.

Tapio Wirkkala työskenteli samanaikaisesti usealle yritykselle sekä sarjatuotannon että yksilöllisempien suunnittelutöiden parissa. Moninaisista suunnittelutehtävistä huolimatta tiettyjen teemojen voi nähdä toistuvan hänen tuotannossaan. Luonnonmuotoja Wirkkala ammensi teoksiinsa Lapista, jossa hän asui perheineen osan vuotta. Kiireinen taiteilija ei tinkinyt Lapinmatkoistaan missään olosuhteissa, vaan vetäytyi pohjoiseen säännöllisesti tutkimaan luontoa ja inspiroitumaan. Lumen ja jään muodot siirtyivät lähtökohdiksi moniin lasiesineisiin. Veneen ja lehtien muodot tulivat toimimaan innoituksena useille hopeaesineille, kuten Kultakeskukselle tilaustyönä suunnitellulle ja käsityönä toteutetulle TW9-hopemaljalle.

Lue lisää
Huutokauppa päättyi
Vasarahinta
2 100
E
U
R
23 478
S
E
K
2 150
USD
Lähtöhinta
800 EUR
Huutokauppa on päättynyt.
Pohjahinta on saavutettu
Tehdyt tarjoukset (21 tarjousta)
5
A
8. marras 2015 15:24
2 100 EUR
6
8. marras 2015 15:24
2 000 EUR
5
A
8. marras 2015 15:24
1 850 EUR
6
8. marras 2015 15:24
1 800 EUR
5
A
8. marras 2015 15:24
1 700 EUR
6
8. marras 2015 15:24
1 650 EUR
5
A
8. marras 2015 15:24
1 550 EUR
6
8. marras 2015 15:24
1 500 EUR
5
A
8. marras 2015 15:24
1 400 EUR
6
8. marras 2015 15:24
1 350 EUR
5
A
8. marras 2015 15:24
1 250 EUR
6
8. marras 2015 15:24
1 200 EUR
5
A
3. marras 2015 8:49
720 EUR
4
3. marras 2015 8:49
700 EUR
5
A
3. marras 2015 8:49
680 EUR
4
3. marras 2015 8:49
660 EUR
5
2. marras 2015 20:24
640 EUR
4
22. loka 2015 7:57
242 EUR
3
21. loka 2015 6:52
222 EUR
2
20. loka 2015 10:44
100 EUR
1
19. loka 2015 14:49
30 EUR
Ajat ovat aikavyöhykkeen CET mukaisia
Tietoa ostamisesta
Kuvan käyttöoikeudet

Tämän tietokannan taideteokset ovat tekijänoikeudella suojattuja, eikä niitä saa kopioida ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Teokset kopioidaan tässä tietokannassa Bildupphovsrättin lisenssillä.

Muiden katsomia kohteita