Ei yhteyttä palvelimeen

Tapio Wirkkala

(Suomi, 1915-1985)
Tapio Wirkkala
(Suomi, 1915-1985)

TAPIO WIRKKALA, RIIPUS, Kuun Maisema 14K kultaa, N. Westerback, 1975.

Paino 17,9 g. Halkaisija n. 50 mm. Ketjun pituus 59 cm.

Muut tiedot

Tämä esine noudetaan huutokaupan päättymisen jälkeen osoitteesta Iso Roobertinkatu 12.

Suunnittelijat

Suomalaisen muotoilun kansainvälisestä läpimurrosta 1950-luvulla on pitkälti kiittäminen Tapio Wirkkalaa (1915-1985), harvinaisen tuotteliasta taiteilijaa, joka hallitsi materiaalin kuin materiaalin ja suunnitteli laaja-alaisesti niin jokapäiväistä käyttöesineistöä kuin uniikkeja taide-esineitäkin.

Tapio Wirkkalan monipuolisen osaamisen perustana olivat vahvat kädentaidot, jonka pohjalta hänellä oli hyvät valmiudet omaksua erilaisten materiaalien käyttö. Wirkkala valmistui koristeveistäjäksi Taideteollisuuskeskuskoulusta 1936, ja sotien jälkeen hän alkoi saada mainetta lasi- ja hopeataiteen edelläkävijänä menestyttyään erilaisissa suunnittelukilpailuissa. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita Wirkkalalle hopean alalla oli Kultakeskus, jonka tuotannon hän uudisti 1950-luvulla. Kolme vuosikymmentä kestäneen yhteistyön aikana Wirkkala suunnitteli Kultakeskukselle runsaasti esineitä, joista monet taottiin käsityönä.

Tapio Wirkkala työskenteli samanaikaisesti usealle yritykselle sekä sarjatuotannon että yksilöllisempien suunnittelutöiden parissa. Moninaisista suunnittelutehtävistä huolimatta tiettyjen teemojen voi nähdä toistuvan hänen tuotannossaan. Luonnonmuotoja Wirkkala ammensi teoksiinsa Lapista, jossa hän asui perheineen osan vuotta. Kiireinen taiteilija ei tinkinyt Lapinmatkoistaan missään olosuhteissa, vaan vetäytyi pohjoiseen säännöllisesti tutkimaan luontoa ja inspiroitumaan. Lumen ja jään muodot siirtyivät lähtökohdiksi moniin lasiesineisiin. Veneen ja lehtien muodot tulivat toimimaan innoituksena useille hopeaesineille, kuten Kultakeskukselle tilaustyönä suunnitellulle ja käsityönä toteutetulle TW9-hopemaljalle.

Lue lisää
Huutokauppa päättyi
Vasarahinta
6 757
E
U
R
75 543
S
E
K
6 918
USD
Lähtöhinta
4 500 EUR
Huutokauppa on päättynyt.
Pohjahinta on saavutettu
Tehdyt tarjoukset (19 tarjousta)
4
8. marras 2015 15:39
6 757 EUR
5
8. marras 2015 15:18
6 557 EUR
4
A
8. marras 2015 15:18
6 500 EUR
4
A
8. marras 2015 15:16
6 256 EUR
5
8. marras 2015 15:16
6 056 EUR
4
8. marras 2015 15:11
5 755 EUR
5
8. marras 2015 13:27
5 555 EUR
4
A
8. marras 2015 13:27
5 500 EUR
4
A
8. marras 2015 13:26
5 255 EUR
5
8. marras 2015 13:26
5 055 EUR
4
A
8. marras 2015 13:17
4 755 EUR
5
8. marras 2015 13:17
4 555 EUR
4
7. marras 2015 22:01
4 250 EUR
5
A
7. marras 2015 22:01
4 050 EUR
5
3. marras 2015 15:14
3 500 EUR
4
30. loka 2015 19:37
3 000 EUR
3
25. loka 2015 14:38
2 000 EUR
2
23. loka 2015 14:09
1 500 EUR
1
20. loka 2015 11:27
1 000 EUR
Ajat ovat aikavyöhykkeen CET mukaisia
Tietoa ostamisesta
Kuvan käyttöoikeudet

Tämän tietokannan taideteokset ovat tekijänoikeudella suojattuja, eikä niitä saa kopioida ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Teokset kopioidaan tässä tietokannassa Bildupphovsrättin lisenssillä.