Ei yhteyttä palvelimeen

Tapio Wirkkala

(Suomi, 1915-1985)
Tapio Wirkkala
(Suomi, 1915-1985)

TAPIO WIRKKALA, KAHVIKANNU, SOKERIKKO JA KERMAKKO. Sign. TW. Kultakeskus, Hämeenlinna 1962, -65 ja -65.

Hopeaa 916 ja jalopuuta. Korkeus 6-22 cm. Yhteispaino 796 g.

Tavanomaista kulumaa. Kannun pohjassa kaiverrus.

Muut tiedot

Tämä esine noudetaan huutokaupan päättymisen jälkeen osoitteesta Iso Roobertinkatu 12, Helsinki.

Suunnittelijat

Suomalaisen muotoilun kansainvälisestä läpimurrosta 1950-luvulla on pitkälti kiittäminen Tapio Wirkkalaa (1915-1985), harvinaisen tuotteliasta taiteilijaa, joka hallitsi materiaalin kuin materiaalin ja suunnitteli laaja-alaisesti niin jokapäiväistä käyttöesineistöä kuin uniikkeja taide-esineitäkin.

Tapio Wirkkalan monipuolisen osaamisen perustana olivat vahvat kädentaidot, jonka pohjalta hänellä oli hyvät valmiudet omaksua erilaisten materiaalien käyttö. Wirkkala valmistui koristeveistäjäksi Taideteollisuuskeskuskoulusta 1936, ja sotien jälkeen hän alkoi saada mainetta lasi- ja hopeataiteen edelläkävijänä menestyttyään erilaisissa suunnittelukilpailuissa. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita Wirkkalalle hopean alalla oli Kultakeskus, jonka tuotannon hän uudisti 1950-luvulla. Kolme vuosikymmentä kestäneen yhteistyön aikana Wirkkala suunnitteli Kultakeskukselle runsaasti esineitä, joista monet taottiin käsityönä.

Tapio Wirkkala työskenteli samanaikaisesti usealle yritykselle sekä sarjatuotannon että yksilöllisempien suunnittelutöiden parissa. Moninaisista suunnittelutehtävistä huolimatta tiettyjen teemojen voi nähdä toistuvan hänen tuotannossaan. Luonnonmuotoja Wirkkala ammensi teoksiinsa Lapista, jossa hän asui perheineen osan vuotta. Kiireinen taiteilija ei tinkinyt Lapinmatkoistaan missään olosuhteissa, vaan vetäytyi pohjoiseen säännöllisesti tutkimaan luontoa ja inspiroitumaan. Lumen ja jään muodot siirtyivät lähtökohdiksi moniin lasiesineisiin. Veneen ja lehtien muodot tulivat toimimaan innoituksena useille hopeaesineille, kuten Kultakeskukselle tilaustyönä suunnitellulle ja käsityönä toteutetulle TW9-hopemaljalle.

Lue lisää
Huutokauppa päättyi
Vasarahinta
2 000
E
U
R
22 360
S
E
K
2 048
USD
Lähtöhinta
1 500 EUR
Huutokauppa on päättynyt.
Pohjahinta on saavutettu
Tehdyt tarjoukset (23 tarjousta)
4
A
21. huhti 2015 19:12
2 000 EUR
3
21. huhti 2015 19:12
1 950 EUR
4
21. huhti 2015 19:12
1 900 EUR
3
21. huhti 2015 19:10
1 850 EUR
4
A
21. huhti 2015 19:10
1 800 EUR
3
21. huhti 2015 19:10
1 800 EUR
4
A
21. huhti 2015 19:10
1 750 EUR
3
21. huhti 2015 19:10
1 700 EUR
4
A
21. huhti 2015 18:51
1 650 EUR
3
21. huhti 2015 18:51
1 600 EUR
4
A
21. huhti 2015 18:51
1 550 EUR
3
21. huhti 2015 18:51
1 500 EUR
4
A
21. huhti 2015 18:51
1 450 EUR
3
21. huhti 2015 18:51
1 400 EUR
4
A
21. huhti 2015 18:50
1 350 EUR
3
21. huhti 2015 18:50
1 300 EUR
4
21. huhti 2015 18:28
1 250 EUR
3
16. huhti 2015 19:36
1 200 EUR
1
15. huhti 2015 18:44
770 EUR
3
15. huhti 2015 1:46
750 EUR
1
8. huhti 2015 0:37
650 EUR
2
4. huhti 2015 6:54
600 EUR
1
3. huhti 2015 10:59
500 EUR
Ajat ovat aikavyöhykkeen CET mukaisia
Tietoa ostamisesta
Kuvan käyttöoikeudet

Tämän tietokannan taideteokset ovat tekijänoikeudella suojattuja, eikä niitä saa kopioida ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Teokset kopioidaan tässä tietokannassa Bildupphovsrättin lisenssillä.