Ei yhteyttä palvelimeen

Tapio Wirkkala

(Suomi, 1915-1985)
Tapio Wirkkala
(Suomi, 1915-1985)

TAPIO WIRKKALA, MALJAKKO. Sign. Tapio Wirkkala, Iittala 3584.

Puolimuotissa muotoiltu kristalli, väriverho. Korkeus 20 cm.

Tavanomaista kulumaa.

Muut tiedot

Tämä esine noudetaan huutokaupan päättymisen jälkeen osoitteesta Iso Roobertinkatu 12, Helsinki.

Suunnittelijat

Suomalaisen muotoilun kansainvälisestä läpimurrosta 1950-luvulla on pitkälti kiittäminen Tapio Wirkkalaa (1915-1985), harvinaisen tuotteliasta taiteilijaa, joka hallitsi materiaalin kuin materiaalin ja suunnitteli laaja-alaisesti niin jokapäiväistä käyttöesineistöä kuin uniikkeja taide-esineitäkin.

Tapio Wirkkalan monipuolisen osaamisen perustana olivat vahvat kädentaidot, jonka pohjalta hänellä oli hyvät valmiudet omaksua erilaisten materiaalien käyttö. Wirkkala valmistui koristeveistäjäksi Taideteollisuuskeskuskoulusta 1936, ja sotien jälkeen hän alkoi saada mainetta lasi- ja hopeataiteen edelläkävijänä menestyttyään erilaisissa suunnittelukilpailuissa. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita Wirkkalalle hopean alalla oli Kultakeskus, jonka tuotannon hän uudisti 1950-luvulla. Kolme vuosikymmentä kestäneen yhteistyön aikana Wirkkala suunnitteli Kultakeskukselle runsaasti esineitä, joista monet taottiin käsityönä.

Tapio Wirkkala työskenteli samanaikaisesti usealle yritykselle sekä sarjatuotannon että yksilöllisempien suunnittelutöiden parissa. Moninaisista suunnittelutehtävistä huolimatta tiettyjen teemojen voi nähdä toistuvan hänen tuotannossaan. Luonnonmuotoja Wirkkala ammensi teoksiinsa Lapista, jossa hän asui perheineen osan vuotta. Kiireinen taiteilija ei tinkinyt Lapinmatkoistaan missään olosuhteissa, vaan vetäytyi pohjoiseen säännöllisesti tutkimaan luontoa ja inspiroitumaan. Lumen ja jään muodot siirtyivät lähtökohdiksi moniin lasiesineisiin. Veneen ja lehtien muodot tulivat toimimaan innoituksena useille hopeaesineille, kuten Kultakeskukselle tilaustyönä suunnitellulle ja käsityönä toteutetulle TW9-hopemaljalle.

Lue lisää
Huutokauppa päättyi
Vasarahinta
1 250
E
U
R
13 975
S
E
K
1 280
USD
Lähtöhinta
800 EUR
Huutokauppa on päättynyt.
Pohjahinta on saavutettu
Tehdyt tarjoukset (21 tarjousta)
11
21. huhti 2015 15:00
1 250 EUR
12
A
21. huhti 2015 15:00
1 200 EUR
12
A
21. huhti 2015 15:00
1 019 EUR
11
21. huhti 2015 15:00
999 EUR
12
21. huhti 2015 14:14
908 EUR
11
A
21. huhti 2015 14:14
888 EUR
11
21. huhti 2015 13:53
670 EUR
10
A
21. huhti 2015 13:53
650 EUR
10
21. huhti 2015 9:57
635 EUR
9
A
21. huhti 2015 9:57
615 EUR
9
20. huhti 2015 16:48
610 EUR
5
15. huhti 2015 21:44
590 EUR
8
13. huhti 2015 19:03
570 EUR
4
12. huhti 2015 9:05
550 EUR
7
6. huhti 2015 9:34
500 EUR
6
3. huhti 2015 21:55
450 EUR
5
3. huhti 2015 21:06
400 EUR
4
2. huhti 2015 23:20
300 EUR
3
2. huhti 2015 18:55
180 EUR
2
2. huhti 2015 17:31
100 EUR
1
2. huhti 2015 16:37
30 EUR
Ajat ovat aikavyöhykkeen CET mukaisia
Tietoa ostamisesta
Kuvan käyttöoikeudet

Tämän tietokannan taideteokset ovat tekijänoikeudella suojattuja, eikä niitä saa kopioida ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Teokset kopioidaan tässä tietokannassa Bildupphovsrättin lisenssillä.