Maria Berg: Kaipiainen, sivu 85.

Birger Kaipiainen aloitti Arabian taideosastolla heti valmistuttuaan vuonna 1937, ja löysi nopeasti oman tapansa tehdä taidetta. Kaipiainen koki uransa alkuvuosina henkilökohtaisessa elämässään menetyksiä, jotka yhdessä pian alkaneen talvisodan kanssa loivat synkän varjon taiteilijanuran alkuun ja näkyivät surumielisyytenä ja haikeutena hänen varhaisissa töissään. Niitä hallitsevat pastellisävyissä kuvatut eteeriset, sadunomaiset hahmot, joissa voi nähdä viittauksia Italian varhaisrenessanssiin sekä kaipuuta kauniimpaan maailmaan.

1950-luvulla Kaipiaisen töissä alkoi olla kolmiulotteisuutta ja graafisempaa tyylittelyä. Myös värimaailma muuttui vähitellen tummemmaksi ja voimakkaammaksi. Vuodet 1954-1958 Kaipiainen vietti Ruotsissa työskennen ateljeetaiteilijana Rörstrandin posliinitehtaassa. Tuona aikana taiteilija sai toteuttaa itseään vapaasti, ja hänen tuotantonsa alkoi kulkea yhä surrealistisempaan suuntaan. Vuosikymmenen läpi toistuneeksi aiheeksi vakiintuivat pyöreäkasvoiset ja suppusuiset naishahmot, jotka joko nousivat irti pöytä- tai seinäpinnasta tai sitten seisoivat vapaasti toteemimaisina hahmoina.

Ruotsista palattuaan Kaipiainen oli jo tunnettu taiteilija niin kotimaassa kuin ulkomailla, ja hän sai myös Arabian taideosastolla entistä enemmän vapautta toteuttaa itseään. Omaa polkuaan kulkeneen taiteilijan tuotannossa alkoi noihin aikoihin nousta keskeiseksi muodon ohella myös esineen pinta. 1960-luvulla Kaipiainen toi taiteeseensa ihmetystä herättäneet, rautalankaan pujotetut ja lautasten pintoihin kiinnitetyt keramiikkahelmet. Samalla ihmishahmot jäivät hänen aiheinaan yhä vähemmälle, ja teokset alkoivat olla entistä suurikokoisempia ja koristeellisempia.