Laila Pullinen

Tehty 1965.

Marilyn Monroen muisto

Marilyn Monroen muisto (1965, korkeus 85 cm, Belgian musta marmori ja taidevalupronssi) on yksi Laila Pullisen avainteoksista, ja muodostaa Renessanssifiguurin (1963) ja Pro Patria / Muistatteko Talvisodan? (1970) -kivipronssiyhdistelmäveistosten kanssa yhden tärkeimpiä, gravitaatioteemaisia ryhmittymiä uran alkuvaiheen teoksien joukossa.

Teoksen materiaali on Belgian mustaa marmoria, ei suinkaan Hyvinkään mustaa graniittia, jota Pullinen käytti Renessanssifiguurissa. Kyseiset poikkeuksellisen laadukkaat materiaalit olivat jo tässä vaiheessa loppu louhokselta.

”Marilyn Monroen muisto on erinomainen esimerkki Pullisen ennakkoluulottomasta oivalluksesta yhdistää veistoksissaan eri materiaaleja. Raskaan, tumman ja painavan, usein sileäksi hiotun kiven ja eebenpuun kanssa hän on käyttänyt eläväksi pinnaksi valettua pronssia. Kiven kovuus, kiinteä muoto ja staattisuus yhdistettynä kiiltävän pronssin vaihteleviin muotoihin luo tehokkaan vastakohtaparin.

Marilyn Monroen muisto –veistoksen musta, kiinteä ja kiiltävä marmori ei esitä naisvartaloa naturalistisena, mutta sen pyöreissä muodoissa on naisellista pehmeyttä , joka viittaa teoksen mallin edustamaan naiskuvaan. Pronssiin valettu aaltoileva muoto kuvaa ehkä Marilynin hiuksia, mutta voi myös olla vartaloa verhoava vaate, joka liehuu tuulessa ikään kuin vahingossa, viattomasti paljastavana”, kirjoittaa Tiinaliisa Mattila Markku ja Olli Valkosen toimittamassa kirjassa Suomen taide 6: Nykyaika (WSOY, 1986).

Nimi toimii jälleen avaimena. Teoksen lähtökohtana on italialaisen sanomalehden etusivulla nähty kuva, jossa Monroen ruumista kannettiin paareilla ambulanssiin. Alastoman vartalon päälle oli hätäisesti vedetty kangas, jonka läpi lantion ääriviivat kuitenkin erottuivat.

Miesten maailman ja politiikan puristuksiin joutuneen naisen kuolemasta Pullinen löytää jotain transsendentaalista ja ylevää. Teos on memento mori, mustaan marmoriin ikuistettu hetki heti kuoleman jälkeen, jolloin iho lakanan alla on vielä lämmin ja eloisa. Kiven runsaat feminiinisen pyöreät kaaret ovat raukeita, miltei nautinnollisia. Hiottu pronssi ilmentää materiasta irtautunutta sielua tai henkeä.

”Marilyn oli mielestäni aito taiteilija, hänellä oli taiteilijan sielu ja taiteilijan kunnianhimoiset tavoitteet”, Laila Pullinen kertoo asenteestaan aiheeseen.

Mika Waltari ihastui teokseen heti nähtyään sen konsuli Musa Silverin residenssissä Milanossa, jossa teokset olivat talletettuna kahden yksityisnäyttelyn, Torinon ja Milanon, välillä. Alkuperäinen ihastuksen kohde, Auringonkantaja / Mata Hari II (1965), ostettiin Waltarin toivomuksesta ja kustantajan (WSOY) toimesta ja lahjoitettiin Tampereen yliopiston avajaisseremonian yhteydessä aulaan, jossa se on yhä.

Pienemmän teoksen Waltari halusi itselleen.

”Leikillisesti Waltari oli sanonut Silverille ’haluavansa Marilynin makuuhuoneeseensa’. Todellisuudessa Waltariin teki vaikutuksen teosten gravitaatioteema: entinen Tulenkantaja antoi pystyteokselle kauniin nimen Auringonkantaja, ja tunnisti saman temaattisen rakenteen pienemmässä teoksessa. Waltaria kirjailijana ihastutti teosteni innoittajan toiminut Eino Leinon säe ’maa maahan jää, mut henki taivahalle’.”

Teoksen oli hänen mukaansa määrä ’tuoda kulttuurin valo antiikin kehdosta Tampereen yliopistolle’.

Jos minulta kysytään, Mika Waltari pelasti Milanon näyttelyn kaksi tärkeitä teosta Suomelle”, sanoo Laila Pullinen haastattelussa lokakuussa 2014.

”Kirjailija Mika Waltari näkee kokoelman Milanossa kehottaen WSOY:tä ostamaan suuren Mata Harin, antaen sille nimeksi Auringonkantaja. WSOY lahjoittaa teoksen vihkiäslahjana Tampereen yliopistolle. Waltari kirjoittaa muistosäkeen taiteilijalle teoksen luovutustilaisuudessa Helsingissä:

’Helmisilmä, laulun lintu
virran kaukaisen,
älä palaa, älä palaa,
Kotimaahan takaisin.’

Waltari ostaa itselleen mustamarmorisen Marilyn Monroen muiston.”

• ote Laila Pullisen työpäiväkirjasta kirjassa ”Pullinen”, (Suomen taideyhdistys / Otava, 1994)

Jean Ramsay