VENÄLÄINEN KEISARILLINEN KALUSTO, 6 OSAA.

Aleksandra Fjodorovna Romanova (1872 - 1918)
Venäjän keisarinna, Suomen suuriruhtinatar
Hessenin prinsessa Alix syntyi Darmstadtissa, Saksassa vuonna 1872 . Hän oli Englannin kuningatar Victorian rakas lapsenlapsi, joka avioitui Venäjän keisari Nikolai II:n kanssa vuonna 1894. Liittyessään Venäjän ortodoksiseen kirkkoon hänestä tuli Aleksandra Fjodorovna. Aleksandra Fjodorovna tunnetaan parhaiten Venäjän viimeisenä keisarinnana.
Elokuussa 2000 Venäjän ortodoksisen synodin päätöksellä keisariperheen jäsenet kanonisoitiin eli julistettiin pyhiksi. Keisarinna Aleksandrasta tuli ”Pyhä Aleksandra, Saint Aleksandra the Passion Bearer”.
Keisarinna ja koko muu keisarillinen perhe asuivat aina talvikaudet Talvipalatsissa, joka sijaitsee Pietarissa, Neva-joen rannalla. Kesäisin perhe muutti Pietarin ulkopuolella sijaitseviin upeisiin kesäpalatseihin (Tsarskoje Selo ja Pietarhovi). Bukowskin kansainvälisessä keväthuutokaupassa myynnissä oleva hopeoitu kalusto on peräisin Talvipalatsista, keisarinnan yksityispuolen salongista.
Kaluston on valmistanut mestari N.F. Svirskyn puusepänverstas Pietarissa, keisariparin avioiduttua vuonna 1894. Ainutlaatuisen kaluston on suunnitellut arkkitehti N.V. Nabokov, joka suunnitteli Nikolai II:n ja Aleksandra Fjodorovnan kaikkien yksityisten tilojen huoneiden sisustukset aina verhoja myöten.

Hessenin prinsessa Alixin tie keisarinnaksi
Alix avioitui verrattain myöhäisessä 22-vuoden iässä 26-vuotiaan Nikolai II:n kanssa. Häät järjestettiin kaksi viikkoa Nikolai II:n edeltäjän ja isän, edesmenneen keisari Aleksanteri III:n kuoleman jälkeen.
Nikolai II:n ja Aleksandran juhlalliset kruunajaiset pidettiin lähes kaksi vuotta myöhemmin Kremlissä, Moskovassa toukokuussa 1896. Kruunajaisjuhlallisuuksien yhteydessä tuhannet talonpojat tallautuivat kuoliaiksi tavoitellessaan kruunajaisissa jaettuja muistolahjoja. Keisaripari otti tapauksen erittäin raskaasti. Kohteliaisuussyistä he kuitenkin osallistuivat seuraavana päivänä pidettyihin Ranskan suurlähettilään järjestämiin tanssiaisiin. Tämä ei suinkaan parantanut Aleksandra Fjodorovnan eikä Nikolai II:n suosiota kansan silmissä.
Hiljainen ja mielellään omiin oloihinsa vetäytyvä keisarinna jäi tuntemattomaksi kansalle, koska hän vältti julkisia esiintymisiä mahdollisimman paljon. Häneen oltiin pettyneitä myös siksi, että hän ei heti pystynyt antamaan Venäjälle odotettua miespuolista perillistä. Aleksandran neljä ensimmäistä lasta olivat tyttäriä; suuriruhtinatar Olga (1895), suuriruhtinatar Tatjana (1897), suuriruhtinatar Maria (1899) ja suuriruhtinatar Anastasia (1901).
Kaivattu miespuolinen perillinen, suuriruhtinas Aleksei, syntyi 1904. Poika vaikutti aluksi terveeltä, mutta jo muutaman viikon ikäisenä huomattiin, ettei kaikki ollut kohdallaan. Osoittautui, että Alekseilla oli parantumaton verenvuototauti, hemofilia, joka periytyi pojalle äidin puoleisesta suvusta. Asia järkytti perhettä; ja surussaan keisarinna perehtyi ortodoksisiin rituaaleihin ja vietti tuntikausia rukoilemalla yksityiskappelissaan.
Pojan parantamiseksi etsittiin kaikkia mahdollisia lääketieteellisiä ja hengellisiä keinoja. Aleksandra kääntyi myös mystikkojen ja ”pyhien miesten” puoleen. Tuolloin hän tapasi ihmeparantajaksi väitetyn Grigori Rasputinin, jonka vaikutusvalta keisarinnaan ja koko perheeseen Aleksein parantamiseksi tuli olemaan ratkaiseva Venäjän keisarikunnan tuleville kohtaloille.
Ensimmäisen maailmansodan syttyminen 1914 oli käänteentekevä tapahtuma, sekä Venäjälle että Aleksandralle henkilökohtaisesti hänen saksalaisten sukujuurtensa myötä.
Keisari Nikolai II:n matkattua sodan etulinjoille 1915, koko maan hallinto jäi poliittisesti kokemattoman Aleksandran harteille. Huonomaineisen Rasputinin vaikutus hallintoon tuntui olevan suuri, mikä oli yleinen käsitys ainakin kansan keskuudessa. Sodan taakka oli kestämätön Venäjälle ja sen taloudelle. Kansa kärsi, ja maassa vallitsi nälänhätä.
Nikolai II:n päätös sotia eturintamassa johti siihen, että häntä syytettiin henkilökohtaisesti sodan tappioista, sekä siitä, että hän jätti saksalais-syntyisen keisarinnan vastaamaan Romanovien dynastiasta. Maaliskuussa 1917 nälkäiset joukot aloittivat kapinan Pietarin kaduilla. Keisari määräsi armeijan palauttamaan järjestyksen. Duuma kiirehti hallitsijaa parantamaan ihmisten elinoloja, mihin hän vastasi erottamalla duuman. Tämä johti siihen, että armeija liittyi kapinallisiin, mikä aloitti helmikuun vallankumouksen.
Duuma julisti väliaikaishallinnon ja kehotti keisari Nikolai II:ta luopumaan vallasta. Keisariperhe lähetettiin kotiarestiin Aleksanterin palatsiin Tsarskoje Seloon, sillä uusi hallinto ei suostunut keisariperheen maastalähtöön. Elokuussa 1917 keisariperhe siirrettiin turvaan Tobolskiin Siperiaan, missä he olivat vielä bolsevikkivallankumouksen aikana marraskuussa 1917. Vuonna 1918 heidät siirrettiin Jekaterinburgiin Ipatjevin taloon, jota vartioi 75 miestä.
Heinäkuun neljäntenä päivänä 1918 Moskovalle lojaali bolsevikki Jakov Jurovski nimitettiin Ipatjevin talon komentajaksi. Heinäkuun 13. hänelle annettiin ylemmältä taholta määräys murhata keisariperhe.
Muutamaa päivää myöhemmin komentaja Jurovski lähetti osan työväestä pois talosta, ja pian sen jälkeen koko keisariperhe teloitettiin ampumalla.
Heidän maalliset jäännöksensä heitettiin kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan kaivoskuiluun. Vuosikymmeniä ihmiset ympäri maailman ihmettelivät keisariperheen kohtaloa.
Komentaja Jurovskin salainen raportti löytyi 1970-luvun lopussa, mutta se tuli yleiseen tietoon vasta 1990-luvulla ja auttoi viranomaisia löytämään ruumiit. Kehittyneet DNA-analyysit auttoivat tunnistustyössä.
Vuonna 1998, Boris Jeltsinin valtakaudella Aleksandra, Nikolai ja heidän kolme tunnistettua lastaan saatettiin juhlallisin menoin haudan lepoon Pietarissa sijaitsevaan Pietari-Paavalin katedraaliin, 80 vuotta murhansa jälkeen.

Nesin, Vadim: The Imperial Winter Palace during the reign of the last Emperor (1894-1917). Pietari 1999. Kuvat sivuilla 124-125, 126 ja 144-145.