Maria Wiik

”Neiti Wiik on sitä paitsi pannut näytteille erään vahaväreillä maalatun taulun, jolle hän on antanut nimeksi ’Innocentia’. ’Viattomuus’ on alaston rintakuva keskenkasvuisesta tytöstä, joka alasluoduin silmin katselee kuihtuneita lehtiä kädessään. Suloinen aihe on hienosti ja aistikkaasti esitetty.” (Nimim. TH Päivälehdessä 17.11.1901)
Kirjoittaja oli Päivälehden toimittaja Tekla Hultin, ja ”vahaväreillä” hän mahdollisesti viittasi taiteilijoiden Italian varhaisrenessanssin innostamaan tapaan sekoittaa vahaa öljyäreihin, kuten esimerkiksi Maria Wiikin läheisimpiin taiteilijatovereihin kuuluneen Helene Schjerfbeckin tiedetään 1890-luvulla tehneen.
Maria Wiikin vuonna 1900 maalaamalla Innocentia oli ensi kertaa esillä Suomen Taiteilijain vuosinäyttelyssä syksyllä 1901. Teos ostettiin Suomen Taideyhdistyksen arpajaisiin, ja arvonnan jälkeen se on ollut yksityisomistuksessa ja näytteillä ainoastaan yhden kerran, Maria Wiikin vuonna 1929 järjestetyssä muistonäyttelyssä. Maalauksessa nuori, vielä naiseuteensa heräämätön tyttö katselee alas luoduin silmin kädessään olevaa kuihtunutta vaahteran oksaa. Teoksessa on asetettu vastakkain nuoruuden kukoistus ja syksyn lakastuminen. 1890-luvun jälkipuolella ja vuosisadan vaihteessa Maria Wiik käytti eräissä muissakin teoksissa samankaltaista vuodenaikoihin liittyvää symboliikkaa kuin Innocentiassa. Hänelle hyvin läheinen Hilda-sisar kuoli keuhkotautiin syksyllä 1896, minkä jälkeen aihepiiriin tuli muutamaksi vuodeksi raskaampi sävy, ja suru sai ilmauksensa eräissä vertauskuvallisissa piirustuksissa ja maalauksissa. Innocentia on kuitenkin jo kevyt ja positiivinen, tunnelmaltaan pikemminkin mietteliäs ja pohdiskeleva.
Helene Schjerfbeckille Maria Wiik kerran totesi, että symbolismi vaikutti hänen taiteeseensa vapauttavasti. Toteamus on kiinnostava, sillä Wiikin vahvana kautena on yleensä pidetty ns. ”pariisilaisrealismiin” liittyvää 1880-lukua, josta hän nyt kuitenkin koki vapautuneensa. Maria Wiikin ensimmäisen elämäkerran kirjoittanut Helena Westermarck (Tre konstnärinnor, 1937) arveli hänen kiinnostuksensa symbolismia kohtaan ilmenneen kuin salamaniskusta vuonna 1903 vanhaa naista kuvaavassa Sadussa (Turun taidemuseo), mutta itse asiassa suuntaus askarrutti Wiikiä jo aikaisemmin, kun hän innostui vanhasta italialaisesta taiteesta.
Symbolismin murtautuminen eurooppalaiseen maalaustaiteeseen houkutteli 1890-luvun puolivälin tienoilla monia suomalaisia Italiaan varhaisrenessanssin mestariteosten äärelle, muun muassa Helene Schjerfbeckin, joka keväällä 1895 kirjoitti Maria Wiikille: ” - - et onneksi tiedä mitä menetät, kun istut siellä kotona etkä Firenzessä”. Wiik matkusti Firenzeen heti seuraavana vuonna, piirteli luonnoskirjoihinsa kuvia mm. Fra Angelicon ja Botticellin maalauksista, ja matkan jälkeen syntyivät hänen ensimmäiset symbolistisiksi määriteltävät teoksensa. Innocentian maalausvuonna Maria Wiik kiinnostui myös sveitsiläisen symbolistin Arnold Böcklinin tuotannosta, johon hän tutustui Baselissa. Ehkä osittain tähän matkaan liittyy Innocentian arvoituksellinen ja kevyen mietiskelevä vire.

Riitta Konttinen