Laila Pullinen

"Ge Kai Diastema", 1993 (Pyhäsalmen punainen graniitti ja taidevalupronssi)
Tilaaja: Thomesto Trading Yhtiöt Oy, Helsinki

Esivaiheet

Ge Kai Diasteman taustalla on monivaiheinen prosessi, jonka aikana kuvanveistäjä, professori Laila Pullinen (s. 1933) kehitteli veistosten kantavaa teemaa aina 1960-luvulta lähtien.
”Ensimmäinen teos, jossa olen käsitellyt lepäävää teemaa kivipronssiyhdistelmän muodossa on vuonna 1963 valmistunut Renessanssifiguuri, joka oli ensimmäistä kertaa esillä Agora-gallerian avausnäyttelyssä 1964, ja sen jälkeen Venetsian biennalessa, josta se siirtyi Sara Hildén museon kokoelmiin”, Pullinen kertoo
Teos oli tehty loppumassa olevasta materiaalista, Hyvinkään mustasta graniitista, jota Pullinen onnistui saamaan kappaleen viime hetkellä. Materiaalin vähäisyys määräsi voimallisesti teoksen komposition ja jätti toivomuksen hieman toisenlaisesta tutkielmasta samasta teemasta. Pullinen halusi myös tehdä saman teeman isommassa koossa.
”Roomassa työskennellessäni sain käyttööni kappaleita Belgian mustaa marmoria, joiden koko esti teeman käsittelyn halutulla tavalla, mutta joka oli materiaalina niin kiehtova, että se oli pakko tehdä. Suurimmasta kappaleesta tein teoksen (Muisto Marilyn Monroesta, 1966), jossa gravitaatioteema niinikään oli keskeisenä. Teos siirtyi suoraan Milanon näyttelystäni Mika Waltarin kokoelmiin Helsinkiin”, Pullinen kertoo.
Seuraava yritys oli Italiassa, jossa hän sai hyvällä onnella Carraran louhokselta, vuorelta itse noutamalla ”esse esse” –merkinnällä varustettua puhtaanvalkoista marmoria, joka myöskin oli loppumassa. Tässäkin teoksessa (Pro Patria, 1970) lähtökappaleen muoto määräsi voimallisesti kompositiota luotaessa, ja alkuperäinen jäi jälleen toteutusta vaille. Teos oli ensi kertaa esillä Galerie Artekissa vuonna 1971 Juhlaviikkojen yhteydessä olleessa yksityisnäyttelyssä. Näyttelyn jälkeen teos siirtyi Porin taidemuseon kokoelmiin, ja gravitaatioteema odottamaan seuraavaa mahdollisuutta yli kahdeksikymmeneksi vuodeksi.

Thomesto

”Tilaaja (Thomesto / Kata Jouhki) otti minun yhteyttä suunnitelman puitteissa, jossa heidän upeasti punaisesta graniitista toteutetun toimistotalon sisääntuloaulan veistokseksi toivottiin minulta teosta, jossa käyttäisin samaa graniittia kuin mitä ulko- ja sisäseinissä oli käytetty. Nähtyäni aulan vaikuttavat mittasuhteet nousi lopullista toteuttamista vaille jäänyt, mutta varsin pitkälle aiempien teosten yhteydessä työstetty teema taas mieleeni”, Pullinen analysoi.
Kivilouhimo Palin löysi sopivan materiaalin, Pyhäsalmen punaista graniittia, jossa ensimmäistä kertaa Pullinen sai mahdollisuuden käsitellä teemaa niin, että ilmoitti mitat ennen kuin kivi louhittiin. Kiveä alettiin työstää Suomen kuvanveistäjäliiton kiviveistämöllä Tattarisuolla, jossa oli tarvittavat laitteet ja mahdollisuudet näin suuren kiven käsittelyyn (lähtöpaino n. 3000 kg). Teos siirtyi kuitenkin pian jatkotyöstettäväksi Anjalankoskelle, jossa se valmistui.

Teoksen pronssiosa valettiin Kellokoskella Kärkkäisen taidevalimolla.
Teoksen nimeämisen yhteydessä Pullinen konsultoi kahta ystäväänsä: tohtori Paavo Castrénia, jonka tunsi jo Villa Lanten ajoilta Roomasta, ja silloista Kreikan suurlähettilästä Anastasios Sideristä. Nimi pohjaa Hesiodoksen kuvaukseen maaäiti Gaian (Ge) ja taivaan jumalan Uranoksen suhteesta. ”Maaäiti Gaia synnytti ensiksi vertaisensa kumppanin, Uranoksen, tähtiä kannattavan Taivaan, peittämään itseään joka puolelta, jotta hän voisi olla turvallinen asuinsija onnellisille jumalille… ” (Hesiodos: ”Theogenia” (Jumalten synty), käännös: Paavo Castrén, 2012)

Gravitaatioteema

Ge Kai Diasteman yhteydessä Pullinen puhuu ”gravitaatioteemasta”. Teema on keskeinen hänen taidefilosofiassaan: niin kivipronsseissaan kuin koko tuotannon läpi kulkevassa corpuksen ja animan dualistisen suhteessa. Gravitaatio syntyy maan ja aineettoman suhteesta toisiinsa. Materiaalina graniitti ottaa saman roolin kuin pronssiveistosten hiomattomaksi tarkoitetut, usein drapeerausten tai tunnistettavissa olevien muotojen kautta figuratiiviseen suuntautuvat osat; tarjoaa lähtökohdan mistä aineettomuutta kohti kurottavat hiotut pinnat lähtevät rakentumaan, sitoen ne kuitenkin itseensä luonteensa kautta, synnyttäen näin gravitaation, ylöspäin pyrkivän liikkeen.
Pari vuotta myöhemmin syntyneen, hyvin samanhenkisen teoksen Taivaankaaren kannattaja (1996) nimi ohjaa myös tulkintaa oikeaan suuntaan: kyse on vastavoimista, maan vetovoimasta ja avaruuden painottomuudesta, materiasta ja immateriasta. Teos toistaa sisäistä toisiinsakietoutuneiden vastakohtien pyörrettä (vrt. yin /yang), peilaa itseään eräänlaisena moebiuksen nauhana, kääntää sisäpuolensa ulos ja takaisin sisään. Teoksen materiaalit korostavat raskaan ja keveän vuoropuhelua: painava graniitti ja peiliksi hiottu pronssi ovat aivan eri maailmoista, joskin elimellisesti yhtä.

Jean Ramsay