Björn Weckström

Kuvanveistäjä Björn Weckström

Björn Weckström (s. 1935) aloitti taiteellisen tuotantonsa jo 1950-luvun puolivälissä kultaseppänä. Hänen johtoajatuksensa korumuotoilussa oli kolmiulotteisen pienoisveistoksen luominen. 1960-luvulla Weckström kiinnostui suuremmista elementeistä ja kuvanveistosta. Kuvanveistäjän ammatti oli ollut Weckströmin lapsuuden haave, joten oli luonnollista tarttua uuteen haasteeseen.

Reliefi teoksen muotona, pronssimateriaali sekä abstrakti ilmaisu alkoivat kiinnostaa 1970-luvun alussa. Nämä antoivat mahdollisuuden leikitellä materiaalin pinnalla, heijastuksilla ja muodoilla. Teokset saivat usein primitiivisiä ja arkaaisia piirteitä, jotka henkivät alkuvoimaa ja magiaa. Muun muassa Stonehenge ja muut muinaiset luonnonmuodostelmat esiintyvät Weckströmin tuotannossa. Weckströmin luomat veistokset vaativat katsojalta pysähtymistä – niistä huokuva kontemplaatio haastaa katsojan keskittymään ja sulkemaan arjen kiireet taka-alalle. Abstraktissa muodossa on löydettävissä tuttuja elementtejä, joita kukin voi tulkita haluamallaan tavalla ja tunteella.
Veistoksessa Kierteen muoto sula pronssi kiertyy kuin hiuskiehkura tuulenpyörteessä ja jähmettyy paikoilleen. Veistoksen tilaaja oli Suomen Kähertäjäliitto ja sitä valmistettiin muutaman valoksen sarja. Ilmavirran aikaansaama liike on vangittu teokseen Weckströmille tyypilliseen tapaan: hän tarkastelee maailmaa usein luonnonilmiöitä peilaten. Kiemurassa voi nähdä myös simpukan spiraalin - tulkinta on vapaa. Luonto on Weckströmille voimaa ja inspiraatiota antava ehtymätön luovuuden lähde. Weckström on käyttänyt veistoksissaan erilaisia luu- ja sarvi-teemoja. Sarvet -veistos, joka on uniikki, kuuluu 12 pronssireliefien sarjaan, jonka Weckström toteutti 1970-luvun alussa. Suurin osa sarjan veistoksista päätyi Amerikkaan, joitakin myytiin Eurooppaan ja loput jäivät Suomeen.
1960- ja -70 luvun abstraktit muodot vaihtuivat 1980-luvulle tultaessa realismiin. Niistä usein käytetty nimitys ”pohtiva realismi” kuvastaa veistosten esittämiä ihmisfiguureita ja näiden kohtaamisia yhteiskunnallisten ilmiöiden kanssa. Weckström analysoi veistoksillaan yhteiskunnan nykytilannetta. Monet veistoksista ovat uustulkintoja antiikin myyteistä, kuten Narkissos – ihmisen tarve päästä julkisuuteen keinolla millä hyvänsä, Ikaros – tarve päästä lentoon, vaikka tietää sen johtavan kuolemaan. 1990-luvulla Kentauri –veistos jatkaa antiikin myyttien teemaa ja Weckström tulee samalla todistaneeksi, kuinka ajattomia ne ovat. Ihmisen ja koneen vuorovaikutus ja rinnakkaiselo askarruttavat taiteilijaa. Nykypäivän Kentauri –veistoksella on ihmisen ylävartalo ja moottoripyörä alavartalona. Weckström halunnee ravistella vauhtisokeudessa elävää ihmiskuntaa, jolle mikään ei koskaan riitä.

Weckström koki järisyttävän elämyksen Firenzessä 1981. Hän näki museossa esillä olleet, vastikään löydetyt ja restauroidut muinaiskreikkalaiset ”Riacen soturit” pronssiveistokset. Niiden näkeminen antoi Weckströmille vankan käsityksen siitä, kuinka antiikin perusteemat ovat jatkuvasti ajankohtaisia. Myös hohtavan kiiltäväksi käsitelty pronssi juontaa juurensa jo antiikin ajoilta. Weckström on työskennellyt suuren osan elämästään Italiassa Toscanassa, jossa valo, ilmapiiri ja työskentelyedellytykset suurten pronssiveistoksen tekemiseen ovat olleet ensiluokkaiset.
Paitsi pronssia, Weckström on käyttänyt veistosmateriaaleina mm. marmoria, akryylia, lasia ja näiden erilaisia ja ennakkoluulottomia yhdistelmiä.

FM Mari Wilenius