Victor Westerholm

NÄKYMÄ MUSTIOSTA.

Sign. Svartå 1 april 1917. Öljy kankaalle, 45,5x67 cm.

JOKIMAISEMA MUSTIOSTA, 1917,
Vesi oli tärkeä elementti turkulaisen, molempien vanhempiensa puolelta Nauvon saaristopitäjästä polveutuneen Victor Westerholmin taiteessa. Aihe esiintyi taiteilijan tuotannossa koko hänen nelikymmenvuotisen uransa ajan. Westerholm etsiytyi jo 1880-luvulla Ahvenanmaalle meren ääreen ja vuosisadanvaihteessa 1900 majesteettisen Kymijoen partaalle. Kolmas tärkeä kuvauskohde oli vuodesta 1906 lähtien Länsi-Uusimaa, joka tarjosi idyllisiä, levollisia maisemia. Taiteilija maalasi kevättalvella 1917 useita teoksia Karjaalla, jossa hänet majoitti mm. Mustion linnanherra, ruukinpatruuna ja taiteensuosija Hjalmar Linder. Vierailu jäi samalla taiteilijan viimeiseksi tällä seudulla.

Westerholm saattoi aika ajoin kuvata karuja maanpinnanmuodostumia ja ensi näkemältä koskemattomalta vaikuttavaa luontoa. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ollut asianlaita, vaan taiteilija tulkitsi miltei aina asuttua, ihmiskäden muovaamaa kulttuurimaisemaa. Tässä suhteessa hän erosi erämaita kuvanneista aikalaiskollegoistaan. Luonto ja sen välittämä tunnelma on Westerholmin teoksissa kuitenkin aina etusijalla. Kesämaisemien ohella Westerholm oli viehtynyt talvikuviin. Hänestä kehittyi realismille uskollinen, tinkimätön ulkoilmamaalari, joka ikuisti kuvauskohteensa jopa neljänkymmenen asteen tulipalopakkasessa.

Mustiossa maalattu näkymä on tyypillinen esimerkki Westerholmin pyrkimyksistä. Maiseman etualaa hallitsee sulana virtaava vesi, johon pilvinen taivas peilautuu. Taiteilijalta syntyi Karjaalla oleskelun aikana muitakin maalauksia, joissa hän on keskittynyt liikkeessä olevan veden kuvaamiseen. Rakennettu ympäristö esiintyy Westerholmin teoksissa usein eräänlaisena arkkitehtonisena staffaasina eli alisteisessa asemassa suhteessa ympäröivään luontoon.
Kuten Westerholmin taidetta laajasti tutkinut professori Aimo Reitala on todennut, taiteilija häivytti teoksissaan varsinkin tehdasmiljöötä maiseman hyväksi. Mustion-näkymässäkin hän viittaa ruukkimiljööseen hienovaraisesti lähinnä vastarannalla näkyvän punatiilisen rakennuksen avulla.
Westerholmin loppukaudelle luonteenomaisiin hillittyihin sävyihin pitäytyvä maisema on syntynyt vain runsaat kaksi ja puoli vuotta ennen taiteilijan odottamatonta kuolemaa keuhkokuumeeseen 60-vuotispäivänsä alla.
Taideteokselle antaa kulttuurihistoriallista lisäarvoa sen alkuperäinen kehys, jonka kultauksessa on käytetty eri kiiltoasteita. Samantyyppinen kehys esiintyy myös muutamissa Turun taidemuseon kokoelmiin kuuluvissa Westerholmin maalauksissa