Ismo Hölttö, "Keskuskatu, Helsinki 1966".
Signeerattu ja leimattu a tergo. Valokuva, pigmenttimustevedos, ed. 2/10 + 2 AP. Editio liittyy teoksen kokoon. Vedoksen koko 71 x 55 cm.
Yleisvaikutelma hyvä. Kehystämätön.
Suomen valokuvataiteen museo, Helsinki, 2008; Vaasan taidehalli, Vaasa 2011; Ateneumin taidemuseo, Helsinki 2015; Kuntsin modernin taiteen museo, Vaasa 2015-2016; Rosphoto, Pietari, 2016.
"Ihminen pääosassa" (People in the Lead Role), Ismo Hölttö, Helsinki, 1989, s. 133.
Ismo Hölttö (s. 1940) on yksi Suomen kaikkien aikojen merkittävimmistä valokuvaajista. Höltön taiteellinen kultakausia osui vuosille 1961-1970 jolloin hän nuorena kultaseppänä kuvasi vapaa-aikonaan “suomalaisen peruskokoelmansa”, laajan sarjan henkilökuvia maaseudulla ja kaupungissa. Höltön työtä arvostettiin jo 1960-luvulla ja tänä päivänä hänen tuotantoaan verrataan valokuvahistorian tunnetuimpien tekijöiden teoksiin.
Vuonna 1970 Höltölle myönnettiin valtion taitelilija-apurahan jonka turvin hän perusti oman valokuvastudion ja ryhtyi ammattimaiseksi valokuvaajaksi. Hölttö toimi kaupallisena kuvaajana aina vuoteen 2000 jolloin hän jäi osa-aikaiselle eläkkeelle.
Nykyään Hölttö keskittyy taiteellisessa työssään vanhaan rakkauteensa Croquis-piirustuksiin. Hän aloitti piirrustuksen opiskelut jo vuonna 1964 Ateneumissa kuvataidekoulun toimiessa vielä taidemuseon tiloissa. Höltön piirrustuksissa on valokuvista tuttu teema. Ne ovat voimakkaita, taitavasti toteutettuja henkilökuvia tavallisista suomalaisista ihmisistä.