Ei yhteyttä palvelimeen

Tapio Wirkkala

(Suomi, 1915-1985)
Tapio Wirkkala
(Suomi, 1915-1985)

TAPIO WIRKKALA, a silver bowl from Kultakeskus OY, Hämeenlinna, Finland, 1958.

10 x 8.5 cm. Weight 58 grams.

Kulumaa.

Suunnittelijat

Suomalaisen muotoilun kansainvälisestä läpimurrosta 1950-luvulla on pitkälti kiittäminen Tapio Wirkkalaa (1915-1985), harvinaisen tuotteliasta taiteilijaa, joka hallitsi materiaalin kuin materiaalin ja suunnitteli laaja-alaisesti niin jokapäiväistä käyttöesineistöä kuin uniikkeja taide-esineitäkin.

Tapio Wirkkalan monipuolisen osaamisen perustana olivat vahvat kädentaidot, jonka pohjalta hänellä oli hyvät valmiudet omaksua erilaisten materiaalien käyttö. Wirkkala valmistui koristeveistäjäksi Taideteollisuuskeskuskoulusta 1936, ja sotien jälkeen hän alkoi saada mainetta lasi- ja hopeataiteen edelläkävijänä menestyttyään erilaisissa suunnittelukilpailuissa. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita Wirkkalalle hopean alalla oli Kultakeskus, jonka tuotannon hän uudisti 1950-luvulla. Kolme vuosikymmentä kestäneen yhteistyön aikana Wirkkala suunnitteli Kultakeskukselle runsaasti esineitä, joista monet taottiin käsityönä.

Tapio Wirkkala työskenteli samanaikaisesti usealle yritykselle sekä sarjatuotannon että yksilöllisempien suunnittelutöiden parissa. Moninaisista suunnittelutehtävistä huolimatta tiettyjen teemojen voi nähdä toistuvan hänen tuotannossaan. Luonnonmuotoja Wirkkala ammensi teoksiinsa Lapista, jossa hän asui perheineen osan vuotta. Kiireinen taiteilija ei tinkinyt Lapinmatkoistaan missään olosuhteissa, vaan vetäytyi pohjoiseen säännöllisesti tutkimaan luontoa ja inspiroitumaan. Lumen ja jään muodot siirtyivät lähtökohdiksi moniin lasiesineisiin. Veneen ja lehtien muodot tulivat toimimaan innoituksena useille hopeaesineille, kuten Kultakeskukselle tilaustyönä suunnitellulle ja käsityönä toteutetulle TW9-hopemaljalle.

Lue lisää
Huutokauppa päättyi
Vasarahinta
200
E
U
R
2 236
S
E
K
205
USD
Lähtöhinta
150 EUR
Huutokauppa on päättynyt.
Pohjahinta on saavutettu
Tehdyt tarjoukset (19 tarjousta)
8
23. huhti 2018 19:04
200 EUR
1
A
23. huhti 2018 19:04
192 EUR
1
23. huhti 2018 19:04
190 EUR
8
A
23. huhti 2018 19:03
180 EUR
1
23. huhti 2018 19:03
175 EUR
8
23. huhti 2018 19:02
165 EUR
6
A
23. huhti 2018 19:02
155 EUR
6
A
23. huhti 2018 18:27
145 EUR
7
23. huhti 2018 18:27
135 EUR
6
20. huhti 2018 0:43
111 EUR
4
A
20. huhti 2018 0:43
101 EUR
4
A
18. huhti 2018 16:51
80 EUR
5
18. huhti 2018 16:51
75 EUR
4
17. huhti 2018 21:46
55 EUR
1
A
17. huhti 2018 0:47
50 EUR
3
17. huhti 2018 0:47
45 EUR
1
A
16. huhti 2018 17:16
40 EUR
2
16. huhti 2018 17:16
35 EUR
1
16. huhti 2018 15:12
30 EUR
Ajat ovat aikavyöhykkeen CET mukaisia
Tietoa ostamisesta
Kuvan käyttöoikeudet

Tämän tietokannan taideteokset ovat tekijänoikeudella suojattuja, eikä niitä saa kopioida ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Teokset kopioidaan tässä tietokannassa Bildupphovsrättin lisenssillä.

Ota yhteyttä
Anna Wessman
Tukholma
Anna Wessman
Arvioija
+46 (0)708 10 86 14

Asiakaspalvelu
Olethan yhteydessä asiakaspalveluumme, mikäli sinulla on kysymyksiä liittyen kuljetukseen, maksuun tai muihin asioihin.

Ruotsi
Puhelin maanantai – perjantai klo 9–13
+46 8-614 08 00

Suomi
Puhelin maanantai - perjantai klo 9–13
+358-9-668 91 10

Asiakaspalvelu