Ei yhteyttä palvelimeen

Uusi sesonki – uudet kohokohdat: Fulvio Bianconi


Myynnissä Nordic Design Sale -huutokaupassa

9.–25. huhtikuuta


Padovassa 1915 syntynyt Fulvio Bianconi osoitti jo hyvin nuorella iällä taiteellista lahjakkuutta ja hämmästyttävää piirustustaitoa. Alun perin karikatyyripiirustuksesta kiinnostunut nuorukainen aloitti uransa graafisena suunnittelijana 1930-luvun alun Milanossa. Seuraavalla vuosikymmenellä hän alkoi työskennellä lasitaiteen parissa, ja päätyi pian pitkään ja hedelmälliseen yhteistyöhön muranolaisen Veninin lasitehtaan kanssa. 1950-luvulla Bianconista tuli yksi Veninin lasitehtaan tuotteliaimmista taiteilijoista, ja hänen tyylinsä tuli vaikuttamaan koko tehtaan tuotantoon. Vuoden 1950 Venetsian biennaalissa merkittävä osa tehtaan näytteille asettamista lasiesineistä oli Bianconin suunnittelemia, ja hänen modernilla otteellaan muotoilemansa muranolainen lasi toi kansainvälistä tunnustusta niin Veninin lasitehtaalle kuin taiteilijalle itselleen. Myös Bukowkilla nyt myytävä A Macchie -maljakkomalli oli esillä samaisessa biennaalissa.


Graafisen suunnittelijan työ ja taidelasin suunnittelu kulkivat käsi kädessä läpi Bianconin uran, ja hänen taustansa karikatyyripiirtäjänä ja taidemaalarina tulivat vahvasti esiin myös hänen lasitaiteessaan – Bianconin voimakkaan väriset lasiesineet ovat täynnä huumoria ja leikkisyyttä.



Lue lisää Nordic Design Sale -huutokaupasta

Fulvio Bianconi, Maljakko, "A Macchie", malli 4321, signeerattu Venini Murano Italia. N. 1950. Lähtöhinta: 12 000 - 15 000 EUR.



Lue lisää Nordic Design Sale -huutokaupasta


Oletko myyntiaikeissa? Ota yhteyttä asiantuntijoihimme.


Anna Rosenius
Helsinki
Anna Rosenius
Vastaava asiantuntija suomalainen design
+358 (0)40 1284 977
Nan Munsterhielm-Jarjis
Helsinki
Nan Munsterhielm-Jarjis
Asiantuntija hopea ja design
+358 (0)50 340 5492
Johan Wulff
Helsinki
Johan Wulff
Johtava taideasiantuntija
+358 (0)50 410 1377
Frida Nyman-Ahlgren
Helsinki
Frida Nyman-Ahlgren
Avustava asiantuntija, korut (Parental leave)